Kansalaisjärjestö vahvistaa: Dubaissa kadonnut Tiina lähetti lentokoneesta tekstiviestin ystävälleen

Dubaissa vaikeuksiin joutuneita auttava kansalaisjärjestö Detained in Dubai sai tiedon iisalmelaislähtöisen Tiinan vapautuksesta hänen perheensä kautta. Järjestön johtaja Radha Stirling kertoo Savon Sanomille, että tieto vapautuksesta tuli Tiinan hyvän ystävän kautta.

– Tiina oli lähettänyt ystävälleen tekstiviestin, että on lentokoneessa palaamassa Suomeen. Saimme tiedon Tiinan perheeltä. Pidän tietoa luotettavana, koska tuskin kukaan lähtisi huijaamaan tällaisella asialla.

Stirling sanoo uskovansa, että Tiina ja myös ranskalainen entinen agentti vapautettiin, koska sekä Yhdysvaltojen että Suomen viranomaiset sekä laaja näkyvyys mediassa ovat aiheuttaneet paineita Yhdistyneita Arabiemiraatteja kohtaan. Jahti, jolla kolmikko pakeni, seilasi Yhdysvaltojen lipun alla.

– Heidät (suomalainen ja ranskalainen) on ollut pakko vapauttaa, koska Yhdistyneillä Arabiemiraateilla ei ole ollut mitään perustetta heidän kaappamiseensa. Sen sijaan Dubain prinsessasta meillä ei valitettavasti ole mitään tietoa. Hän on mahdollisesti vangittuna Dubaissa.

Stirling sanoo, että järjestö jatkaa tutkintaa kiireellisenä, jotta he saisivat jotain tietoja myös Dubain prinsessaksi itseään kutsuvasta Sheikha Latifasta.

Hän latasi ennen pakoaan nettiin videon, jossa kertoi kokemastaan kidutuksesta ja rajoituksista, ja olemme huolissamme hänen kohtalostaan, Stirling sanoo.

Latifan yrityksenä oli paeta kotimaastaan ja hakea turvapaikkaa Yhdysvalloista. Detained in Dubai -järjestön mukaan Arabiemiraatit rikkovat rajoituksillaan vakavasti ihmisoikeuksia.

Tiina on palaamassa Stirlingin mukaan takaisin Suomeen vielä myöhään torstai-iltana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Dubaissa kadonnut iisalmelaisnainen ilmeisesti vapautettu ja on matkalla Suomeen

Iisalmelaislähtöisen naisen katoamiseen liitetty huvijahti liikkeellä – agentilta puhelu kotiin

KRP tutkii suomalaisnaisen suomalaisnaisen katoamista Dubaissa

Iisalmelaislähtöinen nainen kadoksissa: tiettävästi samalla jahdilla Dubaista paenneen prinsessan kanssa