Jättilöytö? Tutkijat uskovat tietävänsä tarunhohtoisen kapteeni Cookin laivan sijainnin

Tutkimusmatkailija, kapteeni James Cookin kuuluisa purjelaiva HMS Endeavour on saatettu löytää, uutisoivat muun muassa CNN ja Washington Post. Tutkijat Rhode Islandin osavaltiossa Yhdysvalloissa kertovat rajanneensa laivan etsinnän yhteen tai kahteen arkeologiseen kohteeseen Rhode Islandin edustalla.

Laivaa on etsitty vuosikymmeniä, sillä sen tiedetään uponneen lähellä Rhode Islandin rannikkoa vuonna 1778. Meriarkeologit aloittavat mahdollisen uppoamispaikan tarkemmat tutkimukset ensi vuonna.

Endeavourilla on merkittävä asema merenkulun ja tutkimusmatkailun historiassa, sillä Cook teki sillä ensimmäisen kuuluisista matkoistaan vuosina 1768–1771.

Matkan tarkoitus oli tutkia "Terra Australis Incognitoa", tuntematonta eteläistä mannerta, joka nykyään tunnetaan Australiana. Hollantilaiset merenkävijät olivat käyneet Australiassa jo 1600-luvulla ja kartoittaneet osan sen rannikosta, mutta Cook miehistöineen oli ensimmäinen eurooppalainen, joka kävi Australian itärannikolla. Cook nimesi alueen Uudeksi Etelä-Walesiksi ja julisti sen kuuluvan Britannialle.

Cook kartoitti matkallaan Australian itärannikon lisäksi myös Uuden-Seelannin.

Cookin tutkimusmatka oli pohjana sille, että Britannia perusti Australiaan rangaistussiirtokuntia vuodesta 1788 lähtien. Britannian kolonisaatio aiheutti suurta hävitystä Australian alkuperäisasukkaiden keskuudessa.

Myöhemmillä tutkimusmatkoillaan Tyynellämerellä Cook käytti muita laivoja. Endeavour nimettiin uudelleen Lord Sandwich II:ksi, ja se päätyi Britannian käyttöön Yhdysvaltojen itsenäisyyssodassa.

Kun Ranskan laivasto uhkasi Newportin satamaa Rhode Islandissa, britit upottivat tarkoituksella joukon omia laivojaan, mukaan lukien entisen Endeavourin, suojatakseen satamaa.

Laivojen upottamisesta kertovat pöytäkirjat löydettiin 1990-luvulla, minkä jälkeen Rhode Islandin rannikolta on haravoitu vanhoja hylkyjä. Etsinnän edetessä hylkyvaihtoehtoja on rajattu pois, nyt vaihtoehtoja on siis enää yksi tai kaksi. Lupaavimpana tutkijat pitävät lähellä Goat Islandia sijaitsevaa uppoamispaikkaa.

Jos hylky osoittautuu Endeavouriksi ja se saadaan nostettua, alkanee kiistely siitä, kenelle kuuluu oikeus laivan hallussapitoon ja mahdolliseen näytteille asettamiseen. Laiva on maannut vuosisatoja Yhdysvaltain aluevesillä, mutta kuului upotessaan Britannian laivastolle. Laiva kiinnostaa todennäköisesti myös Australiaa ja Uutta-Seelantia, joiden historiassa sillä on suuri merkitys.