Kevin Spacey sai niskaansa lisää häirintäsyytöksiä

Näyttelijä Kevin Spaceya koskeva kohu on saanut lisää kierroksia uusista häirintäsyytöksistä.

Elokuvaohjaaja Tony Montana kertoi Radar Online -julkaisulle, että Spacey olisi kourinut häntä baarissa vuonna 2003. Myös meksikolaisnäyttelijä Roberto Cavazos syyttää Spaceya ahdistelusta. Hän näytteli lontoolaisessa teatterissa, jonka taiteellisena johtajana Spacey toimi 2005–2015. Cavazosin mukaan Spacey saalisti nuoria miesnäyttelijöitä.

Aiemmin Star Trek: Discovery -sarjassa esiintyvä Anthony Rapp kertoi, että Spacey häiritsi häntä seksuaalisesti vuonna 1986. Spacey vastasi Rappin syytökseen anteeksipyynnöllä, jossa hän kuitenkin kertoi, ettei muista tapahtunutta.

Suoratoistopalvelu Netflix on ilmoittanut keskeyttävänsä House of Cards -televisiosarjan kuudennen kauden kuvaukset kohun takia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Netflixin hittisarja House of Cards loppuu – lähteen mukaan päätös tehtiin jo ennen Spaceyn ahdistelukohua

Seksuaalisesta ahdistelusta syytetty Kevin Spacey "keksi väärän tavan tulla kaapista"

Hollywoodin supertähti tuli kaapista häirintäsyytösten jälkeen: "Tiedän, että minusta liikkuu tarinoita"