Kiina taltuttaa sikakuumetta: yli 38 000 sikaa tapettu

Kiina pyrkii taltuttamaan maassa leviävää Afrikan sikakuumetta tappamalla sikoja. Kiinan uutistoimiston Xinhuan mukaan 38 000 eläintä on tapettu, jotta taudin leviäminen saataisiin pysäytettyä.

Tähän asti tautia on esiintynyt viidessä provinssissa jopa tuhannen kilometrin säteellä. Tästä huolimatta tilanne on Kiinan maatalousministeriön edustajan mukaan hallinnassa.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on varoittanut, että tauti voi levitä myös muualle Aasiaan.

Afrikan sikakuume ei ole vaaraksi ihmisille, mutta se tappaa kotieläinsiat ja villisiat yleensä muutamassa päivässä. Ainoa tunnettu tapa estää sen leviäminen on tappaa tartunnan saaneet eläimet.

FAO:n mukaan noin puolet maailman sioista kasvatetaan Kiinassa, jossa syödään eniten sikaa asukasta kohti koko maailmassa.