Kiinalaisen koulun erikoisuus: silmien rentoutusharjoitus ennen oppituntia

Mikäli Kiinasta tulee mieleen lapsinerot sekä lähes joka ikisen turhakkeen massatuotanto, tietää hyvin, mitä moni Kuopion Lyseon lukion kahdestakymmenestä opiskelijasta kuvitteli maan olevan. Matkasimme Shanghaihin yhdeksäksi päiväksi asumaan isäntäperheisiin ja uudistamaan käsityksiämme maailman toistaiseksi väkirikkaimmasta maasta.

Ensimmäiset tuijottavat katseet saimme osaksemme heti Shanghain lentoasemalta poistuttaessa.

Kaupungilla kävellessä pienet tytöt tulivat kyselemään yhteiskuvia ja hiukan vanhemmatkin uskaltautuivat tervehtimään englanniksi. Äkkäsimme metroissa ja jokiristeilyllä muutaman salakuvaajan, minkä vuoksi tunsimme olomme kuin julkkiksiksi. Kuinkahan syvällä kiinalaisten viesti- ja kuvanjakopalvelun WeChatin, Whatsappin vastikkeen, syövereissä kuvamme liikkuvatkaan?

Yksi majoittavista kiinalaisista sanoi, että meitä tuijotetaan paitsi kasvojen rakenteen, myös kauniin, vaalean ihon vuoksi. Myöhemmin kyseinen tyttö innostui kertomaan vaalentavista voiteista, joita etenkin kiinalaiset naiset käyttävät näyttääkseen kauniilta. Me vuorostaan selostimme pohjoiseurooppalaisten suosiossa kylpevistä itserusketusvoiteista. Vastaukseksi saimme hermostunutta naurua ja kysymyksen: ”Miksi ihmeessä?”

Halvan ruuan ja lukuisten pienten ravintoloiden takia kiinalaiset syövät usein ulkona. Sen mekin pääsimme kokemaan omissa isäntäperheissämme.

Kun Suomessa oli tottunut syömään salaatin lisäksi lihapullia ja perunamuusia, kiinalaisen ruuan monipuolisuus yllätti. Jokainen tilattu ruoka sisälsi jos jonkinlaista ainesosaa ja annokset jaettiin kaikkien kesken. Jokainen sai poimia omilla syömäpuikoillaan isoilta, ruuan täyttämiltä vadeilta omalle lautaselleen, mitä mieli teki.

Tarjoilijoille napsuteltiin sormia ja huudeltiin kuin viimeistä päivää: meille sanottiin, että se kuuluu kulttuuriin samoin kuin röyhtäily ja keiton ryystäminen. Lautasia ei missään nimessä kannattanut syödä tyhjiksi, sillä silloin kiinalaiset luulivat, että olimme vielä nälkäisiä ja täyttivät lautasemme uudestaan. Tämän opimme onneksi jo ensimmäisten päivien aikana.

Kiinalaisten vieraanvaraisuus oli ylitsepursuavaa. Joskus tosin mentiin liiallisuuksiin. Katukojuun ei tarvinnut kuin luoda pikainen katse, ja samassa isäntäperhe jo kyseli, mitä haluaisi heidän ostavan kyseisestä kojusta. Monesti iltaisin otimme taksin kotiin, sillä isäntäperheen mielestä meillä oli ollut rankka päivä ja näytimme väsyneiltä. Shanghain liikenne onkin asia erikseen, mutta yleisiä autoteitä vältettiin käyttämällä metroja ja busseja, jotka nekin tosin täyttyivät ihmisistä.

Kiinalaisesta koulusysteemistä on ollut paljon puhetta. Pääsimme seuraamaan muutamaa oppituntia. Seitsemän jälkeen aamujumpalla alkava koulupäivä kestää monesti jopa viiteen saakka. Sen jälkeen vuorossa on armoton urakka läksyjä ja projekteja. Oppitunnit ovat tosin meidän 75-minuuttisia lukiotuntejamme melkein puolet lyhyempiä.

Keskipäivän oppitunnin alkuun koulun keskusradiosta soi silmien rentoutusharjoitus, jossa hieroimme silmiemme ympäryksiä kiinalaisten mukana neljällä eri liikkeellä.

Yhdeksän päivää Shanghaissa on lyhyt aika tutustua Kiinan kokoiseen maahan ja sen kulttuuriin, mutta kuva Kiinasta monipuolistui päivien karttuessa. Niin massatuotantoa kuin lapsinerojakin löytyy, mutta niiden lisäksi Kiina kuhisee pilvenpiirtäjiä, kulinaristien lempiravintoloita ja ennen kaikkea avuliaita ihmisiä.

Kirjoittaja on Kuopion Lyseon lukion IB-linjan toisen vuosikurssin opiskelija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.