Kolme loukkaantui auton ajettua jalkakäytävälle Saksassa

Saksassa kolme ihmistä loukkaantui auton ajettua jalkakäytävälle Heidelbergissä maan eteläosassa lauantaina. Yhden loukkaantuneen vammat olivat vakavia.

Mieskuljettaja pakeni paikalta jalkaisin veitsellä aseistautuneena, mutta poliisit tavoittivat hänet silminnäkijöiden avulla. Poliisit ampuivat epäiltyä, jonka kerrotaan haavoittuneen vakavasti.

Poliisin mukaan vielä ei tiedetä, oliko teko tahallinen. Poliisi ei myöskään kyennyt vahvistamaan eräiden paikallisten medioiden tietoja, joiden mukaan kuljettajalla olisi mielenterveysongelmia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Saksan yliajon uhreista yksi kuoli sairaalassa