Kolme suomalaismiestä kateissa Norjan vuoristoalueella

Neljä ihmistä on kateissa Tromssan läänin vuoristoalueella Pohjois-Norjassa. Norjan poliisin mukaan kateissa on ruotsalaisnainen ja kolme suomalaismiestä, kertovat Expressen ja Aftonbladet.

Alueella on ollut useita lumivyöryjä, ja parhaillaan meneillään ovat laajat etsinnät. Niihin osallistuu poliiseja, Punaisen Ristin henkilöstöä sekä vuoristo-oloihin erikoistuneita pelastajia.

– Paikalla on ambulanssihelikopteri, kertoi poliisin edustaja Morten Augensen.

Augensenin mukaan etsintä on vaikeaa, koska alueella sataa lunta, on pimeää ja pakkasta viitisen astetta.

Nelikko nähtiin viimeksi keskiviikkona iltapäivällä, jolloin he olivat matkalla Blåbärfjelletin 1 440 metrin korkeudella olevalle huipulle.

Ryhmän viides jäsen, ruotsalaismies, hälytti apua, kun hän ei tavoittanut ystäviään kännykällään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.