Kovia kokeneet iranilaiset äänestävät vaaleissa, joissa vanhoillisten voitto on varma – tuhansia ehdokkaita hylättiin ennen vaalipäivää

Iranilaiset äänestivät perjantaina parlamenttivaaleissa, joiden tulos oli selvillä jo ennen vaalipäivää. Vaalien odotettiin vahvistavan vanhoillisten piirien asemaa maassa, varsinkin kun ennen vaalipäivää yli puolet halukkaista ehdokkaista hylättiin. Tuhansista hylätyistä suurin osa edusti uudistusmielisiä tai maltillisia voimia.

Vaalihuoneistojen aukioloja pidennettiin perjantaina kolmesti. Samalla kun valtiollisessa televisiossa ilmoitettiin äänestysajan pidentämisestä, näytettiin kuvia jonottavista ihmisistä yli 20 kaupungissa.

Opposition edustajat, toisinajattelijat ja ihmisoikeusaktivistit olivat kehottaneet iranilaisia boikotoimaan äänestystä.

Iranin korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei kehotti äänestyspaikalla kaikkia iranilaisia äänestämään. Näin hänen mukaansa "taataan maan kansalliset edut".

Vaalitoimitusta on varjostanut uudenlaisen koronaviruksen leviäminen maahan. Iranilaisviranomaisten mukaan neljä ihmistä on kuollut virukseen tällä viikolla.

Nuoria piinaa työttömyys

Asiantuntijat ovat ennakoineet matalaa äänestysprosenttia, joka hyödyttäisi vanhoillisia presidentti Hasan Ruhanin kustannuksella. Vuonna 2017 uudelleen virkaan valittu Ruhani lupasi iranilaisille muun muassa enemmän vapauksia.

Maa on ollut syvässä taantumassa sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump määräsi uudelleen talouspakotteita Irania vastaan Yhdysvaltain vetäydyttyä Iranin ydinsopimuksesta 2018.

–  Vaalimme ovat hyödyttömiä, sanoi 38-vuotias työtön.

–  Tälläkin hetkellä nykyisessä parlamentissa on 90 kansanedustajaa, joita tutkitaan korruptiosta, hän lisäsi.

18-vuotias opiskelija oli yksi äänestämättä jättäneistä.

–  En äänestänyt, koska poliitikot antavat lupauksia, joita eivät pidä.

–  Nuorille ei ole töitä, ja kun päätämme opintomme, meille ei ole työpaikkoja, opiskelija lisäsi.

Iranin parlamentissa on 290 paikkaa, ja niitä tavoittelee reilut 16  000 ehdokasta. Vaalien lopullisia tuloksia ei ole odotettavissa ennen sunnuntaita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.