Kreikan oppositio vaatii hallitusta eroamaan

Kreikassa sosialistien oppositiojohtaja George Papandreou vaatii hallitusta eroamaan ja järjestämään ennenaikaiset vaalit.

Opposition mukaan vain näin saadaan kolme päivää jatkuneet katumellakat loppumaan. Mellakointi alkoi, kun poliisi ampui viikonvaihteessa nuorukaisen, joka oli mukana kivittämässä poliisien autoa. Nuorukaisen hautajaiset ovat sujuneet pääosin rauhallisesti. Hautajaisiin osallistui satoja ihmisiä.

Nuoret mielenosoittajat ovat ottaneet yhteen mellakkapoliisien kanssa parlamenttitalon edustalla. Tuhannet opettajat ja opiskelijat marssivat aiemmin Ateenan kaduilla vastalauseena poliisin toimille. Huomenna puolestaan Kreikan ammattiliitot järjestävät hallituksen vastaisen yleislakon.

Pääministeri Kostas Karamanlis on kutsunut koolle hätäkokouksen.

Nuorukaisen surman synnyttämissä katumellakoissa on loukkaantunut jo viitisenkymmentä ihmistä, ja lukuisia kauppoja, pankkeja ja autoja on tuhoutunut. Poliisi on pidättänyt noin 150 ihmistä.

Ateenan lisäksi mellakoita on ollut muun muassa Rhodoksella, Kreetalla ja Pohjois-Kreikan kaupungeissa.