Kummilapset perivät George Michaelin miljoonaomaisuuden?

Joulupäivänä kuollut laulajasuosikki George Michael, 53, ei ole ollut naimisissa eikä hänellä ole ollut vihittyjä puolisoita.

Maailman mediassa onkin alkanut pohdinta siitä, mihin miehen yli 120 miljoonan omaisuus menee. George Michaelin arvellaan jättävän rahaa viimeisimmälle poikaystävälleen Fadi Fawazille.

George Michaelilla oli useita kummilapsia, joiden arvellaan perivän huomattavia summia. Hän oli Shirlie Hollimanin lapsen kummi. Holliman lauloi Wham-yhtyeen taustakuorossa 1980-luvulla. Lisäksi George Michael oli Spandau Ballet -yhtyeen basistin Martin Kempin lapsen kummi.

George Michaelin entinen poikaystävä Kenny Goss on Spice Girlseistä tutun Geri Halliwellin tyttären Bluebellin kummi, ja George Michaelin arvellaan jättäneen myös Bluebell Halliwellille perintöä.

George Michaelilla on kaksi sisarta, Melanie ja Yoida.

Hänen omaisuutensa koostuu useista arvokiinteistöistä. Hänellä on talot Oxfordshiressä, Lontoossa, Los Angelesissa ja Sydneyssä. Lisäksi hän sijoitti arvo taiteeseen taideasiantuntija Kenny Gossin neuvojen mukaan.

Lähde: Expressen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.