Kuolonuhrien määrä Gazan lähetystöprotesteissa nousee

Israelin ilmavoimat kertoo iskeneensä Gazan pohjoisosassa palestiinalaisen Hamas-järjestön tukikohtiin. Hävittäjä iski Israelin mukaan viiteen kohteeseen. Armeijan mukaan kyseessä oli vastaisku Hamasin tämänpäiväisille väkivaltaisuuksille Israelin ja Gazan kaistan rajalla.

Lue myös: Yli 50 palestiinalaista kuoli lähetystöprotesteissa Gazan ja Israelin rajalla
 

Israelilaissotilaiden tulituksessa rajalla on kuollut ainakin 41 palestiinalaista, kertovat palestiinalaisviranomaiset. Haavoittuneita on satoja. Kuolonuhrien määrästä kertoneen Gazan terveysministeriön mukaan kuolleiden joukossa on muun muassa 14-vuotias nuori.

Protestit liittyvät USA:n lähetystön avaamiseen Jerusalemissa. Sekä Israel että palestiinalaiset pitävät Jerusalemia pääkaupunkinaan.

 

Mielenosoitukset jatkuneet viikkoja

 

Kyseessä on Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin verisin päivä sitten Gazan vuoden 2014 sodan.

Israelin armeijan mukaan noin 35 000 ihmistä on osallistunut mielenosoituksiin ja kahakoihin Gazan kaistan ja Israelin rajalla.

– Mielenosoittajat heittelevät räjähtäviä esineitä Israelin joukkoja ja raja-aitaa kohti. He myös heittelevät kiviä ja laukaisevat palavia esineitä sytyttääkseen tulipaloja Israelin alueella ja vahingoittaakseen Israelin joukkoja, Israelin armeija kertoo.

Mielenosoitukset ja yhteenotot Gazan rajalla ovat jatkuneet jo viikkoja. Maaliskuun lopun jälkeen väkivaltaisesti on kuollut ainakin 91 palestiinalaista. Haavoittuneiden joukossa ei ole israelilaisia ja sen armeijaa on kritisoitu liiallisesta voimankäytöstä.

 

Trump: USA:n lähetystön avaaminen on suuri päivä

 

Protestit liittyvät Yhdysvaltain lähetystön avaamiseen Jerusalemissa. Sekä Israel että palestiinalaiset pitävät Jerusalemia pääkaupunkinaan.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös siirtää lähetystö Tel Avivista Jerusalemiin sekä Jerusalemin tunnustaminen Israelin pääkaupungiksi rikkoi vuosikymmeniä jatkuneen kansainvälisen yhteisymmärryksen, jonka mukaan Jerusalemin status pitäisi sopia osana Israelin ja palestiinalaisten rauhansopimusta.

Trump kirjoitti maanantaina Twitterissä, että lähetystön avaaminen on suuri päivä Israelille.

Israelin ja palestiinalaisten konflikti kiertää kehää, joka voi kehittyä sodaksi

Sipilä: EU:n huippukokous käsittelee Gazan kriisiä