Kuusi kuoli tulitaistelussa Yhdysvalloissa, joukossa yksi poliisi

Yhdysvalloissa kuusi ihmistä kuoli tunteja kestäneessä tulitaistelussa Jersey Cityssä tiistaina paikallista aikaa. Kuolleiden joukossa on yksi poliisi, kolme siviiliä ja kaksi epäiltyä. Lisäksi kaksi poliisia ja yksi siviili haavoittui, kertoi CNN. Kaikkien haavoittuneiden tila on vakaa.

–  Poliisimme olivat tunteja tulituksen kohteena, sanoi poliisipäällikkö Michael Kelly.

Ampumisen syytä ei vielä tiedetä, mutta viranomaiset eivät usko sen liittyvän terrorismiin, kertoi BBC.

Ampuminen New Yorkin lähellä alkoi tiistaina puoliltapäivin paikallista aikaa. Kellyn mukaan tapahtumasarja alkoi hautausmaalta ja päättyi myymälään, jonne epäillyt linnoittautuivat. Poliisit piirittivät tuntikausia myymälää, josta viisi kuolonuhria löydettiin.

Tutkijat uskovat epäiltyjen ampuneen myymälässä kolme ihmistä ja sen jälkeen itsensä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Turkin maanjäristyksen uhriluku nousi yli 30:n, raunioista yritetään yhä pelastaa ihmisiä

Maastopalojen orvoksi jättämät eläinvauvat toipuvat Sydneyn villieläinsairaalassa – eläintarhan johtaja toivoo, että ihmisten auttamishalu näkyisi myös ympäristötekoina

Kiina keskeyttää villieläinten kaupan, kunnes koronavirusepidemia on ohi – villieläinten hämäräkaupassa on myyty eksoottisia eläimiä jättisalamantereista eläviin sudenpentuihin

Brasilian ennätyksellisissä sateissa kuollut ainakin 30 ihmistä

Puolustuksen puheenvuoro alkoi Trumpin virkarikosoikeudenkäynnissä: "Presidentti ei tehnyt yhtään mitään väärää"

Ulkoministeri Haavisto: Syyriassa järjestettävissä Isis-oikeudenkäynneissä olisi etunsa, asiassa kuitenkin paljon kysymysmerkkejä

Kiinan presidentti varoittaa koronaviruksen leviämisen kiihtyvän: Tilanne on vakava

Yle: Kurdijoukot valmiita tuomitsemaan al-Holin leirin naisia ilman kansainvälistä rikostuomioistuinta – aikovat käydä keskusteluja myös Suomen kanssa

Ranskan hallitus perääntyi eläkeiän nostoaikeistaan, mutta protestit jatkuivat silti – taustalla on kokemus epäoikeudenmukaisuudesta, mikä luo jakolinjoja ranskalaisten välille

Turkin maanjäristyksessä loukkaantui toistatuhatta ihmistä – kuolleita on yli 20, lisäksi useita ihmisiä on yhä kateissa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.