Kymmeniä kuoli kemikaalitehtaan räjähdyksessä Kiinassa

Ainakin 47 ihmistä on saanut surmansa kemikaalitehtaan räjähdyksessä Yanchengissa Kiinan itäosassa, kertovat viranomaiset. Loukkaantuneita on satoja. Onnettomuus on tuhoisin Kiinassa lähivuosina.

Eilinen räjähdys oli niin voimakas, että se sai aikaan pienen maanjäristyksen. Useita tehdasrakennuksia tuhoutui täysin ja asuinrakennusten ikkunat särkyivät useiden kilometrien säteeltä. Yli 3  000 ihmistä on evakuoitu turmapaikan läheltä.

Paikalle on lähetetty satoja pelastustyöntekijöitä. Turmapaikalla roihunnut tulipalo on saatu sammutettua, Viranomaiset selvittävät räjähdyksen syytä. Poliisi on pidättänyt ihmisiä tapaukseen liittyen, mutta pidätettyjen tarkkaa määrää tai muita yksityiskohtia ei ole kerrottu.

Valtiollisten tiedotusvälineiden kuvissa näkyi, kuinka liekit ja paksu savu kohosivat tehtaalta ja läheisten talojen ikkunat rikkoutuivat räjähdyksen voimasta. Uutistoimisto Xinhuan mukaan silminnäkijät kertoivat verta vuotavien työntekijöiden paenneen ulos tehtaasta.

"Tiesin, että joskus lennämme ilmaan"

– Tiesimme, että jonain päivänä lennämme kaikki ilmaan, sanoi onnettomuuspaikan lähellä asuva kuusikymppinen nainen, joka kertoi nimekseen Xiang. Hänen mukaansa asukkaat olivat jo pitkään olleet huolissaan tehtaan turvallisuudesta ja sen levittämistä saasteista.

Räjähdyspaikan lähistöllä asuvan naisen kaikki ikkunat särkyivät, ja osasta lensivät pihalle pokatkin. Myös asunnon ulko-ovi vaurioitui pahoin.

Xiang kertoi koko talon huojuneen räjähdyksen voimasta. Viranomaiset eivät ainakaan heti turman jälkeen olleet tarjonneet asukkaille apua, vaan he siivosivat rojuja kaduilta itse.

Tehdas kuuluu vuonna 2007 perustetulle Tianjiayi Chemical -yhtiölle, jolla on vajaat parisataa työntekijää. Yritys valmistaa kemianteollisuuden raaka-aineita, muun muassa hajuvesien valmistuksessa käytettävää erittäin paloherkkää anisolia.

Teollisuusonnettomuudet ovat yleisiä Kiinassa, jossa turvallisuusmääräyksiä noudatetaan usein puutteellisesti. Viime vuoden marraskuussa ainakin 22 ihmistä kuoli Pohjois-Kiinassa kemiantehtaan edustalla sattuneessa räjähdyksessä ja sitä seuranneessa tulipalossa.

Vuonna 2015 Pohjois-Kiinan Tianjinissa sattuneessa rajussa räjähdysonnettomuudessa kuoli ainakin 165 ihmistä.