Lehti: Espanjan mansikkapelloilla työskennelleitä kausityöläisiä on ahdisteltu ja käytetty seksuaalisesti hyväksi vuosien ajan – "Nyt minulla ei ole mitään"

Marokkolaisia kausityöläisiä käytetään hyväksi Espanjassa, kertoo The Guardian -lehti. Lehden mukaan eteläisen Espanjan mansikkamaille saapuu vuosittain noin 20 000 marokkolaista naista auttamaan mansikanpoiminnassa.

Espanja on Euroopan suurin mansikan vientimaa, ja vuosittain maasta lähtee noin 400 000 tonnia mansikoita muun muassa Britannian, Ranskan ja Saksan kauppoihin. Mansikat tuovat Espanjalle arviolta 580 miljoonaa euroa vuodessa.

Tunnetuin mansikka-alue on Andalusian maakunnan läntisin provinssi, Huelva.

The Guardianin haastattelussa joukko marokkolaisia naisia kertoo, että kausityöläisten olosuhteet ovat muuta kuin luvattuja. Lehden haastattelema nainen, joka käyttää turvallisuussyistä salanimeä Samira Ahmad, sanoo kohdanneensa alistamista ja seksuaalista hyväksikäyttöä.

Hän lähti Espanjaan kausityöläiseksi viime vuoden huhtikuussa.

– Ennen kuin lähdin kotikylästäni tänne, minua pidettiin sankarina. Kellään kylästäni ei aikaisemmin ole aikaisemmin ollut mahdollisuutta lähteä rikkaaseen maahan kuten Espanjaan töihin. Mutta tänne tuleminen olikin elämäni huonoin ratkaisu.

Naisille oli luvattu 40 euron päiväpalkka, asumisolot ja ruoka. Todellisuus oli toinen. Naiset asuivat konteissa, satoja naisia kohti oli vain muutamia suihkuja ja toimimattomia vessoja. Työpäivät olivat 12-tuntisia eikä palkkaa aina maksettu, ja naisia rankaistiin ylimääräisistä vessatauoista tai liian laiskasta työskentelystä. Ruokaa ja juomaa säännösteltiin. Osa naisista joutui myös raiskatuksi tai heille tarjottiin ruokaa ja juomaa vastineeksi seksistä.

Kuuden viikon työskentelyn jälkeen Ahmad ja yhdeksän muuta naista meni kertomaan tilanteesta viranomaisille. Se oli hänen mukaansa virhe.

– Luulimme, että saisimme oikeutta. Että saisimme palkkamme ja ahdistelu loppuisi. Mutta sen sijaan meidät hylättiin ja jätettiin nääntymään.

Työongelmat levisivät myös naisten perhe-elämään. Monet kertovat kokeneensa avioeron tai joutuneensa vanhempiensa hylkäämiksi sen jälkeen, kun puheet raiskauksista ja hyväksikäytöistä saavuttivat heidän omaisensa.

Tällä hetkellä naiset eivät voi palata kotiinsa eivätkä he halua myöskään lähteä Espanjasta, ennen kuin heidän asiansa on hoidettu. Naisten asia oikeudessa on vielä kesken.

– Minulla ei ollut aikaisemmin paljoakaan, mutta nyt minulla ei ole mitään. Sanoisin tänne tuleville naisille, että älkää tulko, Ahmad sanoo.

Marokkolaisten kausityöläisten ongelmista on puhuttu jo vuosien ajan, mutta kumpikin valtio, Marokko ja Espanja, ovat kieltäneet ongelmien laajuuden. Esimerkiksi Marokon työministeriöstä kerrottiin viime vuonna, että kausityöläiset eivät ole tehneet virallisia valituksia olosuhteistaan.

Naisten oikeuksia ajavan Mujeres 24 -ryhmän Alicia Navascues kuitenkin kertoo, että Ahmadin kaltaiset tarinat ovat todellisuutta.

– Tähän työhön etsitään erityisesti halpoja ja haavoittuvia ihmisiä, maalta kotoisin olevia naisia, jotka osaavat vain arabiaa eivätkä ymmärrä espanjaksi kirjoitettuja sopimuksia tai osaa vaatia oikeuksiaan. Tämä on vääristynyt systeemi, Navascues kertoo lehden haastattelussa.

The Guardianin artikkelista kertoi Suomessa ensimmäisenä Helsingin Sanomat.