Lehti: Leipä- ja maitohyllyt tyhjenevät Britanniassa, koska "Idän pedon" tuoma karmea sää jatkuu

Britanniassa kylmä ja runsasluminen kausi on aiheuttanut liikenneongelmien lisäksi uuden ongelman. Muun muassa Mirror-lehti kertoo, että monet ihmiset ovat joutuneet jopa paniikinomaisen shoppailun valtaan ja kauppojen leipä- ja maitohyllyjä on ostettu tyhjiksi.

Ihmiset varautuvat parin viikon takaiseen tilanteeseen, jolloin Siperiasta saakka puhaltava "Idän pedoksi" kutsuttu tuuli toi maahan poikkeuksellisen paljon kylmää ilmaa ja lunta. Tuolloin muutamista kaupoista loppui leipä kokonaan. Nyt monissa kaupungeissa ihmiset ovat hamstranneet leipää niin, että joihinkin kauppoihin on asetettu ostorajoituksia.

Ennusteiden mukaan lunta voi tulla parhaimmillaan 25 senttiä.

Huonon sään vuoksi Britanniassa peruttiin useita lentoja viikonlopun aikana, ja sunnuntaina ainakin 146 lento peruttiin Lontoon Heathrow'lta. Kylmä ja lumisateinen sää on johtanut myös urheilutapahtumien kuten puolimaratonien peruuttamisia.

Valtateiden turvallisuudesta vastaava Richard Leonard muistuttaa, että ajotiet ovat huonossa kunnossa muun muassa jään vuoksi.

– Autoilijoiden tulee suunnitella reitit, tarkkailla säätietoja ja pakata matkalle lumivarustus, johon kuuluu huopia, ruoka, vettä ja lapio.