Lehti: Saksan yliajajaa ei ole voitu kuulla – yliajon syy yhä tuntematon

Saksassa Heidelbergin eilisen yliajon syy on yhä hämärän peitossa. Frankfurter Allgemeine -lehden mukaan poliisi ei ole päässyt kuulustelemaan epäiltyä yliajajaa hänen vammojensa vuoksi. Lehden mukaan miehellä ei ole hengenvaaraa.

Mies ajoi autollaan jalkakäytävälle. Yliajossa loukkaantunut 73-vuotias mies kuoli vammoihinsa sairaalassa. Yliajossa loukkaantui myös kaksi muuta ihmistä.

Veitsellä aseistautunut kuljettaja pakeni paikalta jalkaisin. Poliisit tavoittivat hänet silminnäkijöiden avulla ja pysäyttivät ampumalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Saksan yliajon uhreista yksi kuoli sairaalassa

Uusimmat

Ulkomaat

Kreikan tulvissa on kuollut viisi ihmistä – joet tulvivat yli äyräidensä

Virallisen ovensuukyselyn mukaan Lukashenko saisi presidentinvaaleissa lähes 80 prosentin kannatuksen – Valko-Venäjän äänestyspaikoilla pitkiä jonoja

Moottoripyörällä liikkuneet asemiehet tappoivat Nigerissä kuuden ranskalaisturistin ja kahden paikallisen seurueen

Yhdysvalloissa ylittyi 5 miljoonan vahvistetun koronatartunnan rajapyykki, Uusi-Seelanti sinnitellyt jo sata päivää ilman tartuntoja

Suomalaistutkijat: Lupaus uusista vaaleista ei pura Beirutin jännitteitä, tarvetta myös kansainväliselle painostukselle – "Ilmapiiri on sekoitus totaalista väsymystä ja vihaa"

Öljyntorjunta Mauritiuksella ei ota onnistuakseen – oppositio vaatii jo ministereiden eroa vitkuttelun vuoksi

Protestit yltyivät jälleen Beirutissa, poliisi käyttänyt kyynelkaasua

Uudessa-Seelannissa sata päivää vailla koronatartuntoja, mutta terveysviranomaiset varoittelevat itsetyytyväisyyden vaaroista

Mediat: Satoja loukkaantunut Beirutin mielenosoituksissa, liikkeellä jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä

WSJ: Twitter liittyi Tiktok-kilpaan, alustavat keskustelut yhdistymisestä käynnissä – Microsoft edelleen kärkikosija

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.