Lehti: Trump ihmetteli työn määrää - Obama ohjaa normaalia enemmän

Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi valitun Donald Trumpin silmät avautuivat ainakin yhdellä tavalla, kun hän tapasi viime viikon torstaina istuvan presidentin Barack Obaman ja keskusteli vallanvaihdosta hänen kanssaan.

Independentin lähteiden mukaan Trump oli hämmästellyt tapaamisen jälkeen siitä, kuinka paljon Yhdysvaltain presidentillä on velvollisuuksia ja työtä. Lehti viittaa myös Wall Street Journaliin, jonka mukaan Trump oli yllättynyt siitä, mitä kaikkea hän joutuu tekemään.

Trumpille yllätys oli ollut myös se, että hän joutuu korvaamaan vallanvaihdon yhteydessä koko presidentin henkilökunnan.

Trump on Yhdysvaltojen ensimmäinen presidentti, joka nousee maan johtoon ilman minkäänlaista poliittista kokemusta. Independentin mukaan Obaman uskotaan opastavan Trumpia enemmän kuin presidentin vallanvaihdossa yleensä on tehty.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Trumpin päätös löi monet ällikällä: "On helppo nähdä, miksi Klu Klux Klan pitää Trumpia johtajanaan"

Uusimmat

Ulkomaat

Trumpin virkarikostutkinnan julkiset kuulemiset alkoivat – todistaja kertoo saaneensa käsityksen, että Ukrainan sotilasapu oli jäädytetty Biden-tutkinnan käynnistämiseksi

Katalonian ulkoministeri STT:lle: Vuoropuhelu on ainoa keino Katalonian pattitilanteen ratkaisemiseksi

Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg lähti paluupurjehdukselle USA:sta – päämääränä Espanja ja YK:n ilmastokokous

Mies muilutti liian lihavan kissansa lentokoneeseen Venäjällä – some ihastui, Aeroflot vei lentopisteet

Sammutushelikopteri syöksyi maahan Australian maastopaloalueella

Hongkong tuskin houkuttelee suomalaisyrityksiä ensi vuonnakaan

Veden jälkeen asukkaiden raivo tulvii kaduille Venetsiassa – tulvaportteja on rakennettu jo 16 vuotta, mutta järjestelmä ei vieläkään ole toiminnassa

Mielenosoittaja ammuttiin kuoliaaksi Beirutissa – lähes kuukauden jatkuneet protestit ovat jälleen kiihtyneet

Turkin Erdogan tapaa presidentti Trumpin kireissä tunnelmissa Washingtonissa

Senaatin apulaispuhemiehestä tuli odotetusti Bolivian väliaikainen presidentti – Meksikoon paennut ex-presidentti syyttää kavalasta vallankaappauksesta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.