Luottamus Ruotsin poliisin kohentui selvästi turvallisuuskyselyssä

Ruotsalaisten luottamus poliisiin on kohentunut ja palannut aiemmalle tasolleen, selviää Ruotsin kansallisesta turvallisuustutkimuksesta.

Viime keväänä kerätyn aineiston perusteella 49 prosenttia ruotsalaisista luotti poliisin työhön joko melko paljon tai erittäin paljon. Vuotta aiemmin luku oli vain 42 prosenttia.

– Kyse on voimakkaasta noususta. Ensi vuonna näemme, pysyykö luottamus näissä lukemissa, pääjohtaja Erik Wennerström Ruotsin rikostenehkäisyneuvostosta (Brå) sanoi tiistaina.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana poliisin luottamusluku on ollut ruotsalaistutkimuksessa 46–50 prosenttia, lukuun ottamatta viime kerralla nähtyä notkahdusta.

Suomessa luottamus poliisin on vaikuttanut olevan Ruotsia vankempaa. Esimerkiksi Poliisiammattikorkeakoulun viime vuonna julkaisemassa poliisibarometrissä noin 95 prosenttia ilmoitti luottavansa poliisiin joko melko paljon tai erittäin paljon.

Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksessa vastaajia oli noin 1 000. Ruotsin kansalliseen turvallisuustutkimukseen vastasi yli 70 000 ihmistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Yhä useampi nainen Ruotsissa kertoo joutuneensa seksuaalirikoksen uhriksi – kasvua näkyy erityisesti nuorten naisten ryhmässä