Maailman epätodennäköisimmän huipputapaamisen odotukset eivät ole korkealla

Ensi tiistain aamuyöllä Suomen aikaa Singaporessa nähdään kädenpuristus, jollaista on pitkään pidetty mahdottomuutena. Mitä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin tapaamisessa sen jälkeen tapahtuu, onkin vahvasti arvailujen varassa.

Trumpin lausunnot eivät ole odotetusti paljon asiaa auttaneet. Aiemmin viikolla hän vakuutti olevansa hyvin valmistautunut, mutta jatkoi:

– Enpä usko, että minun tarvitsee paljon valmistautua. Kyse on asenteesta, halusta saada asioita aikaiseksi.

Neuvottelujen keskeisin aihe on samalla myös vaikein: Yhdysvaltain vaatimus Pohjois-Korean "täydellisestä, todistettavasta ja peruuttamattomasta" luopumisesta ydinaseista.

Asiantuntijat ovat olleet harvinaisen yksimielisiä siitä, ettei Kim suinkaan aio luopua pelotteesta, joka on raivannut hänelle tien neuvottelupöytiin. Virallisesti Pohjois-Korea kertoo sitoutuneensa Korean niemimaan ydinaseettomuuteen, mikä voi epämääräisyydessään tarkoittaa melkein mitä tahansa.

Pelkkiä kättelykuvia vai epäonnistuminen?

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Elina Sinkkonen pitää "marginaalisena" mahdollisuutta, että huipputapaamisessa – jos se ei siis viime hetkellä peruunnu – saataisiin jotain merkittävää paperille aseistariisunnan suhteen.

– Koko asetelma on mennyt ihan väärin päin. Yleensä huippukokous on mediahärdelli pitkän prosessin päätteeksi, kun kaikesta on jo sovittu, Sinkkonen kuvaa.

Hänen mukaansa todennäköisin vaihtoehto on näyttävät kättelykuvat Singaporesta ilman konkreettisia tuloksia ainakaan tässä vaiheessa.

– On tietysti sekin mahdollisuus, että tästä tulee jonkinlainen katastrofi, jos Pohjois-Korea onnistuu ärsyttämään Trumpin sanomaan jotain typerää.

Sinkkosen mukaan on myös väläytelty sellaista mahdollisuutta, että epäonnistuminen itse asiassa olisikin Trumpin äärilinjan neuvonantajien päämäärä. Sen jälkeen voitaisiin todeta, ettei diplomatia toimi ja Pohjois-Korean kanssa täytyy palata kovempiin keinoihin.

Amerikka ensin, liittolaiset sitten?

Trump on pohjustanut kunniallista paluuta Singaporesta vihjaamalla, ettei yksi tapaaminen mitään ratkaise vaan kyseessä on pidemmän prosessin alku.

Toisaalla odotetaan – tai pelätään –, että Trump pistää jälleen Amerikan etusijalle ja haluaa sopia ydinaseuhkan poistamisesta vain oman maansa osalta.

– Trumpin hallinnolle neuvottelujen keskeinen aihe rajoittuu mannertenvälisiin ohjuksiin ja ydinkärkiin, arvelee eteläkorealainen tutkija Hong Min Koreoiden yhdistymisen instituutista AFP:lle.

Tällainen diili jättäisi Yhdysvaltain liittolaismaat Japanin ja Etelä-Korean yhä Pohjois-Korean ydinaseuhan alle.

Diktaattorin majapaikat viiden tähden hotelleja – Maksavatko ydinaseiden vastustajat Kimin hotellikulut?