Maanjäristys tuhosi pikkukaupungin – 10-vuotiaan tarjoama apu liikuttaa

10-vuotias Laura päätti lahjoittaa taskurahansa 31. lokakuuta tuhoutuneen italialaisen pikkukaupungin auttamiseksi.

Tyttö lähetti Norcian kaupunginjohtajalle viiden euron setelin ja kirjeen, jossa hän kertoi tulevansa surulliseksi aina, kun näkee televisiosta kuvia tuhoutuneesta kaupungista. Hän oli käynyt lomailemassa paikkakunnalla muutamia vuosia sitten vanhempiensa kanssa.

– Lähetän teille vähän apua ja rukoilen, että toiset tekevät samoin, Laura kirjoitti.

Norcia julkaisi kuvan Lauran lahjoittamasta viitosesta ja kirjeestä Facebook-sivullaan, jossa tytön lahjoitusta kiitellään vuolaasti.

– Viiden miljoonan arvoinen. Itkin, totesi eräs käyttäjä tytön lahjoituksesta.

 

Facebookiin tiistai-iltana ladattu kuva on jaettu yli 3100 kertaa.

Paikallinen kaupunginvaltuutettu sanoo, että lahjoitus antaa Norciaalle voimaa ja toivoa. Kaupunki aikoo kutsua Lauran ja hänen perheensä vierailulle, kun jälleenrakennus on saatu loppuun.

Norcia vaurioitui pahasti lokakuussa Italiaa vavisuttaneessa voimakkaassa maanjäristyksessä. Järistys oli maan voimakkain lähes 40 vuoteen. Tuhannet ihmiset menettivät kotinsa sen voimasta.

Lähde: BBC

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.