McCain syyttää demokraatteja vääristä Irak-lupauksista

Republikaanien presidenttiehdokkuuden varmistanut John McCain syyttää demokraattien ehdokkuudesta kilpailevia senaattoreita Hillary Clintonia ja Barack Obamaa katteettomista Irak-lupauksista.

McCain antoi varhain tänään Suomen aikaa julkisuuteen puheen, jossa hän sanoo hätäisen joukkojen vetämisen Irakista olevan sekä Irakin että Yhdysvaltain etujen vastaista. McCainin oli määrä pitää puhe sotaveteraaneille myöhemmin.

Sekä Clinton että Obama ovat luvanneet vetää amerikkalaissotilaat pois Irakista, jos heidät valitaan presidentiksi.

Kaikki kolme presidenttiehdokasta ovat paikalla myöhemmin tällä viikolla, kun Irakin maajoukkojen komentaja, kenraali David Petraeus on kongressin kuultavana.

Demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoittelevan Hillary Clintonin tärkeä kampanja-avustaja on eronnut.

Mark Pennin eron syynä olivat keskustelut kolumbialaisen diplomaatin kanssa vapaakauppasopimuksesta. Clinton vastustaa sopimusta.

Pennin ja Kolumbian suurlähettilään tapaamisesta kerrottiin perjantaina. Penn pyysi tapaamista anteeksi eikä tapaamisessa hänen mukaansa keskusteltu sopimuksesta.