Melania Trump ja Jenni Haukio keskustelivat maidensa kohtaamista vaikeuksista – "Nautin keskustelustamme"

Melania Trump ja Jenni Haukio keskustelivat aamulla Suomen vahvuuksista hyvinvointiyhteiskuntana, Presidentin kanslia kertoo. Muita puheenaiheita olivat muun muassa lasten ja nuorten hyvinvointi, rouva Trumpin Be Best -kampanja, Haukion toiminta Unicefin suojelijana ja pakolaislasten tilannetta käsittelevä Pieniä tarinoita -kampanja.

 

Rouva Trump kertoo Twitterissä nauttineensa keskustelustaan Haukion kanssa. Hänen mukaansa se koski erilaisia ongelmia, joita Yhdysvallat ja Suomi kohtaavat.

Trump ja Haukio keskustelivat samaan aikaan kun heidän aviomiehensä, presidentit Donald Trump ja Sauli Niinistö, kävivät omaa keskusteluaan aamiaistapaamisellaan.