Merkel varoittaa Trumpia aloittamasta täysimittaista kauppasotaa

Saksan liittokansleri Angela Merkel varoittaa Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia täysimittaisesta kauppasodasta. Merkelin mukaan Trump on väärässä, kun tämä syyttää varsinkin Saksaa kaupan suuresta epätasapainosta.

Merkelin mukaan EU:n ja Yhdysvaltain välisestä kaupasta syntyy täysin erilainen kuva, kun mukaan lasketaan tavaroiden lisäksi palvelut. Hän onkin kannattanut digitaalisille palveluille veroa, joka kohdistuisi globaaleihin jätteihin, esimerkiksi Amazoniin, Facebookiin ja Googleen.

– On lähes vanhanaikaista laskea vain tavaroita eikä ottaa mukaan palveluita, Merkel sanoi liittopäivillä keskiviikkona.

Trump sanoi sunnuntaina, että "EU on mahdollisesti yhtä paha kuin Kiina". Hän on väläyttänyt suunnittelevansa 20 prosentin tuontitulleja eurooppalaisautoille.