Mies heitti poliisia moottorisahalla auton ikkunasta

Ruotsissa nähtiin sunnuntaiaamuna erikoinen takaa-ajo, jonka aikana mies muun muassa heitti poliiseja moottorisahalla.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun mies varasti auton Örebron rautatieaseman läheltä aamukahdeksan jälkeen. Lähistöllä ollut poliisipartio lähti takaa-ajoon, mutta mies ei piitannut poliisin pysäytysmerkeistä.

Enimmillään miehen perässä oli kymmenkunta poliisipartiota. Jossain vaiheessa mies paiskoi auton ikkunasta moottorisahan ja palosammuttimen poliisiautoja kohti.

Miehen pysäyttämiseen tarvittiin lopulta kolme piikkimattoa. Ensimmäisen mies onnistui kiertämään, toinen puhkoi kaksi rengasta ja kolmas loputkin, minkä jälkeen auto päätyi ojan pohjalle.

Poliisin mukaan takaa-ajo kesti liki puolitoista tuntia. Kukaan ei loukkaantunut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.