Muhammad Alin poika joutui kuulusteluun Yhdysvalloissa: "Mistä sait nimesi? Oletko muslimi?"

Nyrkkeilijälegenda Muhammad Alin poika joutui liki kahdeksi tunniksi Yhdysvaltain maahanmuuttoviranomaisen kuulusteltavaksi palatessaan kotimaahansa alkukuusta.

– Mistä sait nimesi? Oletko muslimi, häneltä tiukattiin toistuvasti asianajaja Chris Mancinin mukaan.

Mancini kertoi välikohtauksesta Louisville Courier-Journalille. 44-vuotias Muhammad Ali nuorempi on syntynyt Philadelphiassa, ja hänellä on Yhdysvaltain passi.

Muhammad Ali Jr. oli palaamassa Yhdysvaltoihin äitinsä, nyrkkeilijäsuuruuden toisen vaimon, kanssa, kun heidät pysäytettiin lentokentällä Floridassa 7. helmikuuta. Mancini sanoi kiinnioton johtuneen äidin ja pojan arabialaisilta kuulostavista nimistä.

Äiti Khalilah Camacho-Ali päästettiin menemään, kun hän näytti yhteiskuvaa itsestään ja edesmenneestä ex-aviomiehestä. Pojan kuulustelu sen sijaan jatkui.

Mancinin mukaan perheen mielestä on päivänselvää, että välikohtaus liittyy suoraan presidentti Donald Trumpin pyrkimyksiin kieltää muslimeilta pääsy Yhdysvaltoihin.

Mancini sanoo, että hän ja Alin perhe yrittävät selvittää, miten moni muu on joutunut mahdollisesti vastaaviin kuulusteluihin. He harkitsevat kanteen nostamista liittovaltion tuomioistuimessa.

Viranomaiset eivät kommentoineet Alin tapausta Louisville Courier-Journalille yksityisyyden suojaa koskeviin pykäliin vedoten.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Ranskassa kahdelle entiselle tiedustelupalvelun vakoilijalle vankeustuomiot

Iranin korkein johtaja kehotti kansaa taistelemaan koronan leviämistä vastaan – tartuntoja tiedossa jo yli neljännesmiljoona

Ruotsi haastettiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen suomenkielisten lasten oikeuksien polkemisesta

Puolassa alkoi äänestys tiukassa presidentinvaalissa – äänestäjien perusteissa painoivat EU, seksuaalivähemmistöt ja Trump

Puolassa poliisi jahtaa metsään karannutta ex-sotilasta ja hänen lemmikkipuumaansa – mies ei suostunut luovuttamaan lemmikkiään eläintarhaan

Odotettua suurempi joukko hongkongilaisia uskaltautui äänestämään demokratiamielisen opposition esivaaleissa – ministeri varoitti etukäteen mahdollisesta lainvastaisuudesta

Trumpin lievennys Roger Stonen tuomioon saa kritiikkiä myös republikaaneilta – Mueller puolusti tutkintaansa Valkoisen talon syytöksiltä

Yhdysvalloissa jälleen uusi synkkä ennätys: Yli 66  500 uutta koronatartuntaa

Bloomberg: Hajamielisyys aiheutti ketjureaktion, joka johti ukrainalaiskoneen alasampumiseen Iranissa tammikuussa

Puolassa järjestetään presidentinvaalin toinen kierros – luvassa tiukka kisa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.