Myrsky riehui Keski-Euroopassa, kuolonuhreja ja jättimäisiä sähkökatkoja

Ainakin kolme ihmistä sai surmansa Keski-Euroopassa riehuneessa myrskyssä sunnuntaina. Myrsky vei samalla satojentuhansien ihmisten sähköt ja sotki pahoin liikennettä.

Tshekissä kaksi ihmistä kuoli kaatuvien puiden alle ja Puolassa yksi ihminen kuoli törmättyään autollaan tielle pudonneeseen oksaan. Tshekissä liikenne rauta- ja maanteillä oli täysin sekaisin ja useat joet nousivat lähelle tulvarajoja.

Tshekin valtiollisen sähköyhtiön CEZ:n mukaan satojentuhansien kotitalouksien sähköt olivat poikki. Myös Puolassa ainakin 200 000 ihmistä oli vailla virtaa.

Itävallassa peruttiin myrskyn vuoksi Söldenin suurpujottelun maailmancupin osakilpailu. Hampurissa Saksassa tulvat uhkasivat puolestaan kaupungin kalatoria.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Yhdysvaltojen suurin partiojärjestö hakeutuu konkurssiin hyväksikäyttökorvausten takia – yli 12  000 nuoren epäillään joutuneen seksuaalisesti hyväksikäytetyksi

Valamiehistö punnitsee nyt Hollywoodin jättiläistä vastaan esitetyt seksuaalirikossyytteet

Guardian: Britannia evakuoi kansalaisiaan koronaviruksen piinaamalta risteilyalukselta – brittimatkustajat ehtivät jo hermostua maansa hallitukselle

Britanniassa pääministerin kanslian neuvonantaja erosi väitettyjen kohukommenttiensa takia

Kiinassa kuolee yhä ihmisiä koronaan – uusia viruskuolemia vähemmän kuin yhtenäkään päivänä tässä kuussa

Uusi tietovuoto paljastaa, että Kiinassa uiguurimuslimin pidätykseen riittää pitkä parta

Amazon-miljardööri Jeff Bezos lahjoittaa ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun 10 miljardia dollaria

EU sopi toimista, joilla pyritään estämään aseiden toimittamista Libyaan – vielä ei ole tiedossa, milloin ensimmäiset alukset ryhtyvät toimiin uuden mandaatin alla

Kiina pyytää koronavirustartunnasta parantuneita luovuttamaan verta – kiinalaisviranomaisten mukaan plasma auttaa sairaiden hoidossa

Britanniassa ja Ranskassa paikataan Dennis-talvimyrskyn tuhoja – tie- ja raideliikenne takkuaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.