Naista epäillään kahdeksan vauvan murhasta Britanniassa

Britannian poliisi otti tiistaina kiinni naisen, jota epäillään kahdeksan vauvan murhasta Luoteis-Englannin Chesterissä sijaitsevassa sairaalassa. Nainen työskenteli lastensairaalassa hoitotehtävissä, joita poliisi ei täsmentänyt. Naista epäillään myös kuuden vauvan murhayrityksestä.

Poliisitutkinta vauvojen kuolemista aloitettiin viime vuonna. Sairaala oli ottanut poliisiin yhteyttä, kun sen hoitamien vauvojen kuolleisuus lisääntyi odottamatta ja selittämättömästi vuosina 2015–16. Poliisi tutkii kaikkiaan 17 vauvan kuolemaa ja 15 tapausta, jossa vauvan kunto romahti tuntemattomasta syystä.

Poliisi kuvaili naisen kiinniottoa merkittäväksi edistysaskeleeksi tutkimuksissa, jotka jatkuvat yhä.

– Kaikkien vauvojen vanhempia pidetään ajan tasalla ja heitä tuetaan koko prosessin ajan, poliisi ilmoitti tiedotteessaan.

Selitystä etsittiin viime vuonna tuloksetta 

Chesterissä sijaitseva Countess of Chester Hospital hoitaa vuosittain noin 400:aa vauvaa. Sairaalan johtaja Ian Harvey vakuutti, että synnytysosasto tukee poliisitutkintaa ja että yksikkö voi jatkaa toimintaansa turvallisesti.

– Emme tehneet tutkintapyyntöä kevein perustein, mutta meidän on tehtävä kaikkemme ymmärtääksemme, mitä täällä ja on tapahtunut, ja jotta perheet ja me saisimme kipeästi kaipaamamme vastaukset, Harvey sanoi.

Vauvakuolemista tehtiin jo viime vuonna lääketieteellinen selvitys, mutta niille ei tuolloin löytynyt yhtä selkeää syytä. Selvityksessä todettiin kuitenkin, että henkilökunnan määrä ei ollut kaikkina aikoina riittävä. Sairaala luopui selvityksen jälkeen ennen 32. raskausviikkoa syntyneiden keskosten hoitamisesta.

Viime vuonna tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että Chesterin vastasyntyneiden kuolleisuus oli kymmenen prosenttia korkeampi kuin verrannollisten yksiköiden. Sairaalassa syntyneiden vauvojen kuolleisuus oli 1,91 tuhatta kohti, kun muiden sairaaloiden keskiarvo oli 1,27 tuhatta kohti.