Nasan robotti maistoi Marsin vettä

Mars-planeetalla olevasta vedestä on saatu aiempaa luotettavampia havaintoja. Asiasta kertoo Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa.

Aikaisemmin planeetalta on löytynyt jäätä, mutta nyt Nasan Phoenix-luotaimen robottikäsi on kaivanut maaperästä näytteen, jossa maan seassa on vettä.

- Marsin vettä on nyt kosketettu ja maistettu ensimmäistä kertaa, sanoo Arizonan yliopiston tutkija William Boynton.

Luotaimen robottikäsi on tutkinut Marsin pohjoisnavan lähellä olevan alueen maaperää kuumentamalla maanäytteitä pienissä uuneissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.