Nato-johtajat hätäistuntoon Trumpin puheiden takia

Sotilasliitto Naton johtajat pitävät ylimääräisen istunnon presidentti Donald Trumpin esittämän määräraha-arvostelun vuoksi, kertovat useat uutistoimistot.

Saksalaisen DPA:n mukaan Trump on uhannut Yhdysvaltojen lähtevän omille teilleen, jos muut sotilasliiton maat eivät lisää heti puolustusmenojaan sovitulle tasolle.

Trump on kovistellut Nato-maita voimakkaasti Naton huippukokouksessa, joka on parasta aikaa koolla Brysselissä. Arvostelu kohdistuu siihen, että muut Nato-maat eivät Trumpin mukaan käytä tarpeeksi rahaa puolustukseen.

Eilen Trump tylytti poikkeuksellisen voimakkaasti Saksaa, joka on hänen mukaansa "Venäjän kontrolloima" energiariippuvuutensa takia. Trump arvosteli erityisesti Nord Stream ll -kaasuputkihanketta, joka kuljettaa maakaasua Venäjältä Keski-Eurooppaan.

Eilispäivän aikana Trump lähetti useita tviittejä, joissa hän vaati muita liittolaisia kasvattamaan puolustusbudjettejaan.

Nato-maiden tavoitteena on nostaa jokaisen maan puolustusmenot kohti kahta prosenttia vuoteen 2024 mennessä. Tavoitteesta sovittiin Walesin huippukokouksessa neljä vuotta sitten.

Eilen Trump tviittasi, että kahden prosentin tavoite pitää saavuttaa välittömästi. Lisäksi hän ehdotti yllättäen uudeksi tavoitteeksi neljää prosenttia.

Naton tuoreiden tietojen mukaan arviolta kahdeksan maata 29:stä on pääsemässä tavoitteeseen tänä vuonna. Kaikki Nato-maat kasvattavat sotilasliiton mukaan puolustusmenojaan.

Ennen tietoa hätäistunnosta odotuksena oli, että Nato-maat keskittyisivät kokouksessa Afganistaniin, Ukrainaan ja Georgiaan. Myös presidentti Sauli Niinistön oli määrä osallistua kumppanimaan edustajana kokouksen Afganistan-osuuteen.

Nato-maiden illallinen sujui Niinistön mukaan kauhukuvia rauhallisemmin

Presidentti Niinistö Trumpin tylytyksestä Saksalle: Kieltämättä aika mielenkiintoinen

Trump hyökkäsi voimakkaasti Saksaa vastaan heti Nato-kokouksen aluksi