Naton Stoltenberg iloinen siitä, että Suomi isännöi Trumpin ja Putinin tapaamista

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg pitää hyvänä, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaavat ensi kuussa Helsingissä. Vuoropuhelun käyminen on hänen mukaansa linjassa sotilasliiton lähestymistavan kanssa.

Naton lähestymistapa Venäjään on kaksiraiteinen. Stoltenbergin mukaan Nato pyrkii käymään maan kanssa vuoropuhelua, mutta samaan aikaan puolustuskykyä vahvistetaan.

– Minulle dialogi ei ole heikkouden vaan vahvuuden osoitus, Stoltenberg sanoi toimittajille.

Pääsihteeri tapasi torstaina EU-maiden johtajia huippukokouksessa Brysselissä.

Stoltenberg kertoi olevansa iloinen siitä, että Helsinki isännöi tapaamista, ja muistutti, että Suomi on Naton läheinen kumppani. Luvassa on hänen mukaansa tärkeä kokous, mutta Stoltenberg ei spekuloinut tuloksilla.