Norjassa ammuttiin moskeijassa – yksi ihminen sai lieviä vammoja

Norjassa moskeijassa oli lauantaina iltapäivällä ampumistapaus, jossa yksi henkilö sai lieviä vammoja. Ampuminen tapahtui al-Noor-nimisessä moskeijassa lähellä pääkaupunki Osloa.

Epäilty tekijä on poliisin hallussa, eikä mikään viittaa siihen, että tekijöitä olisi muita. Oslon poliisi kuvaili Twitterissä epäiltyä tekijää valkoiseksi nuoreksi mieheksi.

Illalla poliisi kertoi löytäneensä ruumiin asunnosta Eiksmarkan kaupunginosasta Bärumin kaupungista Oslon vierestä.

–  Katsomme tämän liittyvän aiemmin tänään moskeijassa sattuneeseen tapaukseen, poliisi kertoi uutistoimisto NTB:lle.

Norjalainen VG-lehti kertoi, että poliisin valmiusjoukot ja pommiryhmä olivat rynnineet sisään taloon.

Epäilty o n lähistöllä asunut norjalaismies

Oslon poliisin tiedottaja kertoo, että moskeija-ampumisen tekijä oli jo taltutettu poliisin saapuessa paikalle. Poliisi saapui moskeijalle puoli viideltä iltapäivällä.

Poliisi sai jo hieman neljän jälkeen hälytyksen tapahtuneesta, mutta ei aluksi katsonut tilannetta vakavaksi. Poliisi kertoo NRK:lle väärinkäsityksen johtuneen siitä, että soittaja puhui norjaa huonosti.

Epäilty tekijä on poliisin tiedottajan mukaan norjalainen mies, joka asuu lähistöllä. Tiedottajan mukaan epäilty on poliisin vanha tuttu, mutta hänellä ei tiettävästi ole rikollista taustaa.

Norjalaisen TV2:n mukaan epäillyllä ampujalla on sama nimi kuin henkilöillä, joka kirjoitti pari tuntia ennen ampumista ylistävästi Uuden-Seelannin Christchurchin terrori-iskusta. Poliisi kertoo tietävänsä asiasta, mutta ei kerro mahdollisesta motiivista.

Norjan turvallisuuspoliisi kertoo tarkkailevansa ja arvioivansa tilannetta, mutta päätelmiä ei voida vielä tehdä.

Moskeijan johtaja Irfan Mushtaq sanoi paikalliselle sanomalehti Budstikkalle, että ampuja oli varustautunut muun muassa kypärällä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.