Tutkijat tekivät Venäjältä historiallisen löydön

Tutkijat ovat löytäneet jäänteitä maailman ensimmäisestä tiedetystä eläimestä. Kyseessä on liki 560 miljoonaa vuotta vanha ovaalin muotoinen, suurta lehteä muistuttava fossiili.

Venäjällä sijaitsevasta kalliosta irrotettu fossiili oli niin hyvin säilynyt, että siitä löytyi rasvamolekyylejä. Tutkijoiden mukaan fossiilista löytynyt rasva vahvistaa, että kyse on eläimestä.

Tutkijaryhmä raportoi löydöksestä Science-lehdessä.

Löydös tunnetaan Dickinsonia-nimisenä eliönä, joista on löytynyt tuhansia fossiileita viime vuosikymmenien aikana. Tähän asti eriskummallisen fossiilin luokittelusta ei ole selvyyttä, ja tutkijat ovat kiistelleet asiasta pitkään.

Tutkijaryhmän analyysi tarkoittaa, että maapallolla on ollut eläimiä miljoonia vuosia luultua aiemmin, sanoo apulaisprofessori Jochen Brocks Australian kansallisen yliopiston maantieteen tutkimuslaitoksesta.

Myös aiemmissa tutkimuksissa viime vuosina tutkijat ovat päätyneet usein sille kannalle, että kyseisillä fossiileilla on joku yhteys eläimiin.