Pelastakaa Lapset: Yli 6  000 lasta on saanut vammoja vuoden kestäneissä mielenosoituksissa Gazassa

Gazassa on vuoden aikana kuollut ainakin 49 lasta mielenosoitusten seurauksena, kertoo Pelastakaa Lapset tiedotteessaan.

Mielenosoitukset alkoivat vuosi sitten Gazan raja-aidan ympäristössä. YK:n asettaman tutkintakomission mukaan Israelin sotilaat ovat ampuneet lapsia kovilla panoksilla ja kumiluodeilla, Pelastakaa Lapset kertoo.

Yli 6  000 on saanut vammoja. Tuhannet ovat järjestön mukaan saaneet mielenosoitusten yhteydessä vakavia vammoja, kuten päävammoja, tai ovat sokeutuneet levottomuuksien seurauksena. Yhteensä 21 lapselta on amputoitu raaja.

2  980 lasta on tarvinnut sairaalahoitoa. Monet ovat erityishoidon tarpeessa, mutta Gazan terveydenhuollon resurssit ovat järjestön mukaan niukat. Syynä on vuosia kestänyt saarto.

Osa lapsista on hakenut lupaa hakeutua hoitoon Israelin puolelle, jossa resurssit ovat paremmat. 80 prosentissa tapauksista lupaa lähteä ei ole saatu tai luvan saanti on viivästynyt, tiedote kertoo.

Järjestö ilmaisi myös huolensa lasten mielenterveydestä. Pelastakaa Lasten selvitysten mukaan lapset oireilivat huolestuttavasti jo ennen mielenosoitusten alkamista. Ahdistus ja masennus ovat yleisiä Gazan nuorten keskuudessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.