Pentagon luovuttanut alustavan Isis-suunnitelmansa Valkoiselle talolle

Yhdysvalloissa puolustusministeriö Pentagon on luovuttanut Valkoiselle talolle alustavan suunnitelman äärijärjestö Isisin taltuttamiseksi. Suunnitelman esitteli kansallisesta turvallisuudesta vastaavalle neuvostolle puolustusministeri Jim Mattis.

Presidentti Donald Trumpin yksi keskeisistä vaalilupauksista oli nopeuttaa taistelua Isisiä vastaan. Pian astuttuaan virkaan Trump antoi Pentagonille 30 päivää aikaa tehdä kokonaisvaltainen alustava suunnitelma Isisin "täydelliseksi tuhoamiseksi".

Suunnitelman sisällöstä ei ole annettu tarkempia tietoja julkisuuteen.

- Salaisessa dokumentissa hahmotellut vaihtoehdot ovat vielä alustavia ja vaativat kehittämistä, Pentagonin edustaja Jeff Davis sanoi.

Davisin mukaan suunnitelmassa on kyse "Isisin nopeasta kukistamisesta".

Arviot suunnitelman sisällöstä ovat vaihdelleet. Joidenkin arvioiden mukaan suunnitelma voisi mahdollisesti esimerkiksi tarkoittaa USA:n sotilaiden lisäämistä Lähi-idässä. Asevoimien komentaja Joe Dunford on aikaisemmin sanonut, että suunnitelmassa ei ole kyse pelkästään Irakista ja Syyriasta.

Yhdysvaltojen johtama liittouma on tehnyt ilmaiskuja terroristeja vastaan Irakissa ja Syyriassa vuoden 2014 kesästä lähtien. Lisäksi Yhdysvaltain joukot ovat muun muassa antaneet koulutusapua Isisin vastaisille joukoille Syyriassa. Vaikka Isis on menettänyt asemiaan Lähi-idässä, se hallitsee edelleen joitain osia pohjoisessa Syyriassa ja Irakissa, kuten Mosulin kaupungin länsiosia.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.