Pohjois-Irlannin poliisi kaipaa kansalta tietoja selvittääkseen toimittajan surman

Pohjois-Irlannissa poliisi vetoaa yleisöön tietojen saamiseksi toimittajasurmasta. 29-vuotias toimittaja Lyra McKee ammuttiin myöhään torstaina paikallista aikaa, kun hän oli seuraamassa tasavaltalaisten mellakkaa Londonderryn kaupungissa.

Poliisia kiinnostaa etenkin paikalla olleiden ihmisten kännyköillä ottamat valokuvat ja videot.

Tänään aamulla poliisi kertoi ottaneensa kiinni kaksi nuorta miestä, joiden epäillään liittyvän McKeen surmaan. Miehet ovat 18- ja 19-vuotiaita. Kiinniotto tehtiin poliisin mukaan terrorismilakien nojalla.

Ampuja ei ilmeisesti tähdännyt nimenomaan toimittajaan.

–  Lyra kuoli umpimähkäisesti ammuttuihin luoteihin Fanad Drivella, sanoi poliisin edustaja Jason Murphy tiedotustilaisuudessa.

Hän muistutti, että ampuminen tapahtui Cregganin asuinalueella, jossa oli tapahtuma-aikaan liikkeellä paljon ihmisiä, myös lapsia.

Silminnäkijöiden mukaan tasavaltalaiset mellakoitsijat ja poliisi ottivat yhteen, kun mies avasi tulen summittaisesti poliiseja ja poliisiautoja kohti.

McKee seisoi poliisiauton vieressä. Hän haavoittui vakavasti ja kuoli myöhemmin vammoihinsa.

Tutkinnassa on tähän asti puhuttu yhdestä ampujasta. Poliisin julkaisemalla valvontakameran videolla on nähtävissä, kuinka naamioitunut ampuja laukaisee aseensa poliiseja kohti.

Uusi IRA-ryhmä epäiltynä

Toimittajan surma tuomittiin perjantaina laajalti Pohjois-Irlannissa. Poliittiset johtajat vetosivat ihmisiin, jotta surma ei johtaisi uusiin väkivaltaisuuksiin. Johtajien mukaan kyseessä oli hyökkäys Pohjois-Irlannin rauhanprosessia vastaan.

–  Nyt on aika pitää päät kylmänä, pohjoisirlantilaiset puoluejohtajat sanoivat yhteisessä vetoomuksessaan, jonka muun muassa Belfast Telegraph julkaisi.

Poliisi on epäillyt murhasta Uusi IRA -nimistä tasavaltalaisryhmää (NIRA). Ryhmän nimi on viittaus puolisotilaalliseen Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA:han, joka lopetti aseellisen toimintansa vuonna 2005.

Uusi IRA muodostui vuonna 2012, kun vanhempi Todellinen IRA-ryhmä (RIRA) yhdistyi kahden muun merkittävän tasavaltalaisryhmän kanssa. RIRA-ryhmän perustajajäsenet erosivat alkuperäisestä IRA:sta vuonna 1997, kun sen johto allekirjoitti aseleposopimuksen.

Uuden IRA:n ytimenä toiminut Todellinen IRA oli suurin pitkänperjantain rauhansopimusta vastustanut tasavaltalaisryhmä. Uuteen IRA:han arvellaan kuuluvan noin 200 jäsentä.

Uuden IRA:n epäillään olleen myös Londonderryssä tammikuussa räjähtäneen pommin takana. Kukaan ei kuollut iskussa.

Kaksi vuosikymmentä rauhaa järkkymässä

Pitkäperjantain rauhansopimus solmittiin 21 vuotta sitten, ja se lopetti suurimmalta osin kolme vuosikymmentä kestäneet väkivaltaisuudet katolilaisten ja protestanttien – tasavaltalaisten ja unionistien – välillä. Sopimusta edeltäneissä iskuissa ja vastaiskuissa sai vuosina 1968–1998 surmansa yli 3  500 ihmistä.

Pitkäperjantain rauhansopimus on ollut viime vuosina jälleen brittipolitiikan asialistan kärjessä Britannian EU-eron toteutustavan vuoksi.

Rauhansopimukseen kuuluu keskeisenä kohtana avoin raja Pohjois-Irlannin ja Irlannin välillä, mutta brexitin myötä siitä tulisi myös EU:n ulkoraja, jolloin rajavalvontaa ei voida välttää. Asetelma on johtanut ratkaisemattomiin ongelmiin Britannian EU-eron toteutuksessa

Pitkäperjantain rauhansopimuksen neuvotteluihin osallistui keskeisessä roolissa myös Suomen entinen pääministeri Harri Holkeri, joka oli rauhankomitean jäsen sopimuksen solmimisen aikaan.

Holkerin rooli rauhanprosessissa on paikallisten muistissa. Holkerin kuollessa vuonna 2011 hänestä julkaistiin muistokirjoituksia laajalti myös Irlannin ja Britannian mediassa, muun muassa Belfast Telegraphissa.