Pohjois-Korea aikoo jatkaa piiloteltuja ohjuskokeitaan

Pohjois-Korea aikoo jatkaa satelliittilaukaisuiksi naamioituja ohjuskokeitaan. Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin mukaan maalla on oikeus tavoitella paikkaa avaruustutkimuksen eturivissä.

- Maamme asema satelliittien tuottajana ja laukaisijana pysyy muuttumattomana, vaikka vihamieliset voimat kieltävät sen. Avaruusohjelmaamme ei tulla koskaan hylkäämään, vastustipa sitä kuka tahansa, Kim sanoi valtiollisen KCNA-uutistoimiston mukaan.

Rutiköyhä Pohjois-Korea laukaisi satelliitin Maata kiertävälle radalle joulukuussa 2012. Maan mukaan kyseessä oli puhtaasti tieteellinen koe, mutta YK tuomitsi sen kiellettynä ohjuskokeena ja lätkäisi maalle lisää pakotteita. Tämän jälkeen Pohjois-Korea teki vielä uuden ydinkokeen vuonna 2013.

Pohjois-Korean arvellaan kehittelevän mannertenvälistä ydinohjusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

YK:n tuvallisuusneuvosto kehottaa Libyan kriisin osapuolia nopeaan tulitaukoon

Hillary Clinton hyökkää Bernie Sandersia vastaan uudessa dokumentissa – "Kukaan ei pidä hänestä"

Israelin joukot ampuneet kolme uhkaavasti käyttäytynyttä palestiinalaista – Israelin mukaan sen sotilaita heitettiin räjähteellä

Yhdysvalloissa havaittu ensimmäinen uuden koronaviruksen tartunta – kolmekymppisen miespotilaan tilaa kuvataan hyväksi

Venäjä julkisti uuden hallituksensa kokoonpanon – ulko- ja puolustusministeri säilyttivät salkkunsa

Trumpin virkarikosoikeudenkäynti alkoi Yhdysvaltain senaatissa – avauspuheenvuorossaan demokraattien syyttäjä muistutti senaattoreita valoistaan

Suomalainen asiantuntija: Uusi koronavirus näyttää aiheuttavan keskimäärin lieviä infektioita

Trump torjui Davosissa "tuomiopäivän profeetat", jotka varoittavat ympäristökriisistä

Interpolin entinen johtaja tuomittiin yli 13 vuodeksi vankeuteen Kiinassa – "Hän tunnusti rehellisesti kaikki rikolliset tosiasiat"

Kiinassa kuollut neljäs koronavirustartunnan saanut ihminen – WHO:n paneeli päättää keskiviikkona, julistaako se kansainvälisen kansanterveyden hätätilan

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.