Pohjois-Korea vaatii E-Korealta katumusta

Pohjois-Korea vaatii Etelä-Koreaa katumaan syvästi "rikoksiaan", ennen kuin vuoropuhelu maiden välillä on mahdollista.

Pohjoisen mukaan Etelä-Korea on loukannut heitä muun muassa määräämällä joukkonsa hälytystilaan Pohjois-Korean johtajan Kim Jong Ilin kuoleman jälkeen ja estänyt yksityisten seurueiden surunvalittelumatkat pohjoiseen.

Tämän lisäksi Etelä-Korean tulisi pysäyttää sotaharjoitukset amerikkalaisten joukkojen kanssa, lopettaa Pohjois-Korean parjaaminen ja tehdä pontevammin työtä ydinaseriisunnassa.

- Etelä-Korean tulee miettiä toisenkin kerran, katsooko se olevansa kunnollinen neuvottelukumppani Pohjois-Korealle, sanottiin Pohjois-Korean johdon julkilausumassa.

Etelä-Korea on yrittänyt useaan otteeseen aloittaa neuvottelut naapurimaansa kanssa sen jälkeen kun Kim kuoli joulukuun puolivälissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Erdoganin allekirjoittamalla säädöksellä Hagia Sofia muuttuu museosta moskeijaksi

Hollanti vie Venäjän Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen matkustajakoneen alas ampumisen takia

Ruotsin entinen suurlähettiläs vapautettiin syytteistä – epäiltiin valtion turvallisuuden vaarantamisesta

Media: Iranissa jälleen mystinen räjähdys sotilaskohteiden lähellä

Egypti ja Etiopia hakevat kiivaasti ratkaisua vuosien kiistaan Niilin vesistä – Egypti pelkää vesiensä loppumista ja sanoo kiistan olevan maalle "elämän ja kuoleman" kysymys

Yhdysvallat rankaisee korkea-arvoisia kiinalaisviranomaisia uiguureihin kohdistuneista ihmisoikeusloukkauksista – Kiina vastaa samalla mitalla takaisin

Trumpin ex-asianajaja passitettiin takaisin vankilaan – rikkoi kotiarestin sääntöjä

Yhdysvalloissa koronatartuntojen määrä nousee edelleen rajusti – vuorokaudessa yli 65  000 uutta tartuntaa

Saksan valtion viestinnässä työskennellyttä miestä epäillään Egyptin vakoojaksi

New Yorkin syyttäjällä on oikeus saada Trumpin talous- ja verotiedot käyttöönsä, päätti korkein oikeus – "Kyllä tämä oli Trumpin kannalta huono päivä"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.