Poliisi nimesi kaksi Lontoon iskun tekijöistä

Lontoon poliisi sanoo tietävänsä lauantaisen terrori-iskun kolmen tekijän henkilöllisyyden. Nyt poliisi on nimennyt kaksi Lontoon lauantaisen iskun kolmesta tekijästä. Poliisin mukaan he olivat 27-vuotias Khuram Butt ja 30-vuotias Rachid Redouane.

The Telegraphin mukaan yksi epäillyistä hyökkääjistä oli esiintynyt viime vuonna esitetyssä dokumentissa, joka kertoi ääriajattelusta Britanniassa. Lehden mukaan Lontoossa työskennellyt mies oli suunnitellut aiemmin matkustavansa Syyriaan taistelemaan jihadistien riveissä, mutta hänen sukulaisensa olivat estäneet aikeet.

Irlannin yleisradioyhtiön RTE:n tietojen mukaan yksi hyökkääjistä on ilmeisesti oleskellut jonkin aikaa Irlannissa. Miehen arvellaan olleen alun perin Marokosta, mutta häneltä löytyi Irlantiin viittaava asiakirja, mahdollisesti henkilötodistus.

Poliisi selvittää edelleen, oliko kolmella hyökkääjällä yhteistyökumppaneita. Se teki maanantaiaamuna kaksi uutta ratsiaa Itä-Lontoon alueella ja otti kiinni useita ihmisiä.

Aiemmin poliisi kertoi, että tutkinnan aikana on pidätetty seitsemän naista ja viisi miestä. Nuorin pidätetyistä on 19-vuotias nainen ja vanhin 60-vuotias nainen. Yhtä naista lukuun ottamatta kaikki pidätetyt otettiin kiinni samasta osoitteesta. Yksi pidätetty mies on päästetty menemään ilman syytteitä.

Keskustelu kuumenee

Iskussa kuoli seitsemän ihmistä, joista on tunnistettu kanadalainen ja ranskalainen. Kymmenien haavoittuneiden joukossa on ainakin Australian Bulgarian, Kreikan ja Uuden-Seelannin kansalaisia. Heistä useat ovat olleet kriittisessä tilassa.

Äärijärjestö Isis sanoo olevansa Lontoon terrori-iskun takana. Isis on väittänyt olleensa myös viime kuussa Manchesterissa tehdyn iskun takana.

Lauantaina tapahtunut terrori-isku oli Britannian kolmas alle kolmen kuukauden aikana. Iskut ovat herättäneet Britanniassa laajaa keskustelua maan terrorisminvastaisesta strategiasta. Keskustelu on kuumentunut torstaina pidettävien parlamenttivaalien lähestyessä.

Muun muassa työväenpuolueen johtaja Jeremy Corbyn katsoo, että pääministeri Theresa Mayn tulisi erota. Televisiokanava ITV:n haastattelema Corbyn perusteli kantaansa poliisien määrän vähentämisellä, joka tapahtui Mayn kuusivuotisen sisäministerikauden aikana.

Corbyn tukee vaatimuksia Mayn erosta

Terrorismitutkija: Terrorismi ei ole koskaan loppunut pelkkään voimakeinojen käyttöön