Pompeo matkustaa uudestaan Pohjois-Koreaan

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo matkustaa uudestaan Pohjois-Koreaan. Valkoisen talon tiedottajan Sarah Sandersin mukaan Pompeo lähtee kohti Pohjois-Koreaa kuluvan viikon torstaina.

Pompeon on määrä tavata vierailunsa aikansa muun muassa maan johtaja Kim Jong-un.

Vierailun tarkoituksena on Sandersin mukaan jatkaa työtä Pohjois-Korean ydinaseriisunnan suhteen.

Pompeo vieraili Pohjois-Koreassa jo ennen Kimin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tapaamista.

Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan Pompeo vierailee heinäkuun 5.–12. päivinä Pjongjangin lisäksi myös Tokiossa, Hanoissa, Abu Dhabissa ja Brysselissä. Tokiossa Pompeon kerrotaan tapaavan japanilaispäättäjien lisäksi Etelä-Korean johtoa. Tapaamisen pääaiheena on Pohjois-Korean ydinaseista riisuminen.