Presidentti Niinistö Trumpin tylytyksestä Saksalle: Kieltämättä aika mielenkiintoinen

Naton huippukokous alkoi tänään Brysselissä poikkeuksellisen jännitteisessä tunnelmassa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin esittämän arvostelun takia. Heti aamulla Trump arvosteli Saksaa siitä, että maa on täysin riippuvainen Venäjästä energian takia ja riippuvuus kasvaa Nord Stream ll -kaasuputkihankkeen myötä.

Naton huippukokouksen illalliselle tänään osallistuva presidentti Sauli Niinistö myöntää, että Trumpin aamuinen esiintyminen ”oli aika mielenkiintoinen”.

– Katsotaan nyt kuinka tilanne kehittyy. Kieltämättä aika mielenkiintoinen, Niinistö sanoi toimittajille Brysselissä.

Niinistöltä löytyy myös ymmärrystä sille, että puolustusmenojen kasvattamista pidetään Natossa esillä.

– Se on ollut Yhdysvaltain johdonmukainen vaatimus jo 50-luvulta lähtien, joten jos jostain on sovittu, tietysti siitä on lähtökohtaisesti hyvä pitää kiinni.

Presidentti Niinistön mukaan Trump on toistanut näkemyksensä ”aika moneen kertaan”.

Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin maanantainen tapaaminen ei Niinistön mukaan varsinaisesti ole tänään Naton illallisen aiheena, mutta Niinistö on valmis kommentoimaan sitä, jos tapaaminen nousee esille.

– Olen todennut, että olen varovaisen optimistinen, oikeastaan vielä tänään täälläkin ja myös Helsingin osalta.

– Mutta totta kai, siinä missä toivotaan parasta, varaudutaan myös pahempaan. En kuitenkaan usko, että Helsingissä olisi tuollaista kuviota.

Putinin ja Trumpin tapaaminen ei ole hänen mukaansa välttämättä huipputapaaminen, kuten sitä on Suomessakin kutsuttu.

– Voidaan ajatella, että se on tällainen tulevien tapaamisten ja kokoontumisten pohjustamistilaisuus.