Presidentti Putin uuden virkakauden ensimmäisellä EU-vierailulla Wienissä

Venäjän presidentti Vladimir Putin vierailee tänään Itävallassa. Kyseessä on Putinin ensimmäinen vierailu EU:n alueelle san jälkeen, kun hän aloitti uuden virkakautensa keväällä.

Vierailukutsun syynä on Itävallan ja silloisen Neuvostoliiton 50 vuotta sitten solmima sopimus maakaasun toimituksista Venäjältä Itävaltaan.

Itävalta on suhtautunut Venäjään monia muita EU-maita ymmärtävämmin myös Krimin valtauksen jälkeen. Itävallan hallitus ei esimerkiksi liittynyt venäläisdiplomaattien karkotuksiin aiemmin keväällä, vaan korosti maan puolueettomuutta ja sillanrakentajan roolia.

Itävallan hallituksen kakkosmies, varaliittokansleri Heinz-Christian Strache sanoi Putinin vierailun alla, että hankalista Venäjä-pakotteista pitäisi päästä eroon ja EU:n pitäisi normalisoida suhteensa Venäjään.

Itävallan äänenpainot Venäjää kohtaan ovat olleet EU:ssa maltillisia Krimin valtauksen ja Ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Hallituksessa oleva Strachen vapauspuolue FPÖ solmi pari vuotta sitten jopa yhteistyösopimuksen Venäjän valtapuolueen Yhtenäisen Venäjän kanssa.

Putin neuvottelee Wienissä liittopresidentti Alexander Van der Bellenin sekä liittokansleri Sebastian Kurzin kanssa.

 

Lähteet: Die Presse, Österreich24