Pussy Riotin oikeudenkäyntiin hälytettiin lääkäreitä

Pussy Riot -aktivistiryhmän oikeudenkäyntiin Venäjällä jouduttiin tänään hälyttämään lääkäreitä. Naissyytetyt valittivat huonoa oloa, ja paikalle kutsuttiin kolme ambulanssia. Lääkärit kuitenkin totesivat kolmikon pystyvän jatkamaan oikeudenkäyntiä.

Naisten puolustusasianajaja Nikolai Polozov kertoi naisten olevan kovilla. Ruokailujen väliset tauot ovat venyneet yli 12 tuntiin ja yöunet jääneet muutamaan tuntiin.

- Herätys kuulemisiin on ollut aamuviideltä ja takaisin he ovat päässeet puolenyön jälkeen. Illallista ei ole annettu, Polozov sanoi.

Naiset pidätettiin, kun he järjestivät helmikuussa kirkkoperformanssin, jossa he rukoilivat Jumalanäitiä vapauttamaan Venäjän Putinista.

Tutkintavankeutta on jatkettu ensi vuoden tammikuuhun. Heitä voi odottaa jopa seitsemän vuoden vankeustuomio.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Uusi koronavirus on tappanut jo yhdeksän – Kiinan viranomaiset varoittavat leviämisestä

Trumpin virkarikosoikeudenkäynti jatkunut senaatissa jo tunteja – demokraattien yritykset saada nähtäväksi Valkoisen talon dokumentteja äänestettiin kumoon

YK:n tuvallisuusneuvosto kehottaa Libyan kriisin osapuolia nopeaan tulitaukoon

Hillary Clinton hyökkää Bernie Sandersia vastaan uudessa dokumentissa – "Kukaan ei pidä hänestä"

Israelin joukot ampuneet kolme uhkaavasti käyttäytynyttä palestiinalaista – Israelin mukaan sen sotilaita heitettiin räjähteellä

Yhdysvalloissa havaittu ensimmäinen uuden koronaviruksen tartunta – kolmekymppisen miespotilaan tilaa kuvataan hyväksi

Venäjä julkisti uuden hallituksensa kokoonpanon – ulko- ja puolustusministeri säilyttivät salkkunsa

Trumpin virkarikosoikeudenkäynti alkoi Yhdysvaltain senaatissa – avauspuheenvuorossaan demokraattien syyttäjä muistutti senaattoreita valoistaan

Suomalainen asiantuntija: Uusi koronavirus näyttää aiheuttavan keskimäärin lieviä infektioita

Trump torjui Davosissa "tuomiopäivän profeetat", jotka varoittavat ympäristökriisistä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.