Putin puhui Lähi-idästä Trumpin kanssa puhelimessa ja Abbasin kanssa kasvokkain

Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi maanantaina keskustelleensa puhelimessa yhdysvaltalaisen virkaveljensä Donald Trumpin kanssa Lähi-idästä. Puhelinkeskustelu tapahtui hieman ennen kuin Putin tapasi Moskovassa vierailevan palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin.

Vierailulla Abbas haluaa turvata Putinin tuen sen jälkeen, kun Trump raivostutti palestiinalaiset ja heidän liittolaisensa tunnustamalla Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi.

– Tilanne on kaukana siitä, mitä me haluamme, Putin sanoi Abbasille.

Putinin mukaan hän on aina tukenut palestiinalaisia.

Abbas on kieltäytynyt kaikista yhteyksistä Trumpin hallinnon edustajien kanssa Jerusalem-päätöksen jälkeen.

– Mahdollisessa kansainvälisessä kokouksessa me vaadimme, että Yhdysvallat ei ole ainoa välittäjä, vaan yksi niistä, Abbas sanoi.