Rankkasateiden nostattamat tulvat edelleen uhka USA:n Louisianassa

Vaikka hurrikaani Barry laantui trooppiseksi myrskyksi, sen tuomat rankkasateet uhkaavat nostattaa pahoja tulvia lähipäivinä Yhdysvaltain eteläosan Louisianassa. Sunnuntaina etelästä Louisianaan puskenut myrsky menetti voimaansa rannikolle saapuessaan.

Rankkasateiden odotetaan jatkuvan Louisianan etelä- ja keskiosissa sekä tänään että lähipäivinä. Tästä voi seurata hengenvaarallisia tulvia, varoittaa Yhdysvaltain pelastustoimivirasto Fema.

Fema painotti tviitissään, että myrskytuulta pahempi uhka on nyt vesi.

Tähän mennessä ainakin 12 ihmistä on pelastettu heidän jouduttuaan Barry-myrskyn tulvaveden eristämiksi, kertoi uutiskanava CNBC. Fema korosti, että tulva-alueilla on syytä pysytellä sisätiloissa, eikä autolla pidä lähteä veden valtaamille maanteille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.