Ruotsalaistutkija pelkää kansanterveydellistä tsunamia: "Olen saarnannut tästä 20 vuotta"

Ruotsalainen lihavuustutkija Erik Hemmingsson haluaa herättää ruotsalaispoliitikot lasten lihavuutta vastaan käytävään taisteluun. Hän panisi virvoitusjuomat verolle ja tarjoaisi entistäkin terveellisempää kouluruokaa.

– Olen saarnannut tästä 20 vuotta, vastakaikua saamatta.

Jäljet pelottavat: Hemmingsson katsoo, että ellei jotain tehdä ja pian, seuraa Ruotsi Yhdysvaltain ja Ison-Britannian esimerkkiä.

– Kyseessä on kansanterveydellinen tsunami. Kakkostyypin diabetes on jo rantautunut anglosaksisessa mitassa meillekin.

Hemmingsson sanoo olevansa säästöjen puolella:

– Jos toimimme nyt ja panostamme tähän ongelmaan, säästämme tulevaisuudessa paljon rahaa.

Ruotsalaislapsista kahdesta neljään prosenttiin luokitellaan lihaviksi. Suhdeluku on kaksinkertaistunut sitten 1990-luvun.

Erik Hemmingssonin ohjelmassa on uusia ideoita. Makeutettujen virvoitusjuomien rangaistuveron tuotolla pitäisi subventoida vihanneksien hintaa.

– Miksi limonadeilla on sama arvonlisävero kuin vihanneksilla, Hemmingsson kummastelee.

Hemmingsson muistuttaa, että maailman terveysjärjestö WHO puoltaa limsaveroa. Monet maat ja jotkut amerikkalaiskaupungit ovat niin ikään säätäneet limsaveron.

Hemmingsson sanoo suoraan, ettei nykyinen terveysvalistus pure kuin joillakin kaikkein äveriäimmillä asuntoalueilla.

Tutkijoiden arvion mukaan jo 30-50 000 ruotsalaislasta on riskiryhmässä, johon kuuluvat kuolevat ennen aikaisesti kakkostyypin diabeteksen, sydänsairauksien tai syövän takia.

Lähde: SVT