Republikaanit aikoo valita presidenttiehdokkaansa ilman mediaa – puoluekokous suljetaan lehdistöltä koronan vuoksi

Yhdysvalloissa republikaanipuolue aikoo nimetä presidenttiehdokkaansa puoluekokouksessa, josta media suljetaan ulkopuolelle. Asiasta kertoo muun muassa uutiskanava CNN.

Republikaanien mukaan sulun syynä ovat koronaviruspandemiasta johtuvat rajoitusmääräykset. Puolueen on määrä nimetä istuva presidentti Donald Trump virallisesti ehdolle kokoontumisessaan Pohjois-Carolinan Charlottessa 21–.24. elokuuta.

Nimeämiskokoukset ovat yleensä mediaspektaakkeleita. Nyt tärkeä äänestys aiotaan puolueen mukaan livestriimata.

CNN:n mukaan päätös rajoittaa median osallistumista olisi toteutuessaan ennenkuulumaton Yhdysvaltojen modernissa poliittisessa historiassa.

Republikaanit on jo merkittävästi pienentänyt puoluekokoustaan, sillä koronavirus leviää edelleen maassa kiivaasti. Viime päivinä uusia tartuntoja on todettu vuorokaudessa noin 60  000.

Puolueen mukaan se noudattaa kokouksessaan Pohjois-Carolinan demokraattikuvernöörin määräämiä rajoituksia, uutiskanava kertoo. Päätös median ulossulkemisesta saattaa vielä muuttua.

Yhdysvalloissa on määrä pitää presidentinvaalit marraskuun alussa. Demokraattien tuleva ehdokas on ex-varapresidentti Joe Biden.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Beirutissa mielenosoittajat tunkeutuneet useisiin ministeriöihin – yksi poliisi kuollut mielenosoituksissa

Suomalaisasiantuntijat saapuivat sirpaleiseen Beirutiin, jossa levottomuudet ja koronavirus vaikeuttavat avustustyötä

Konflikti, jonka maailma unohti – Länsi-Saharan tilanne on yhä jumissa vuosikymmeniä siirtomaavallan päättymisen jälkeen

Intian onnettomuuskoneesta vuosi polttoainetta – "On ihme, ettei kone syttynyt tuleen"

Kiinassa pohditaan, miten Hongkongiin syntyvä valtatyhjiö täytetään – vaalien siirtoa vuodella on perusteltu koronaviruspandemialla, mutta se ei välttämättä ole oikea tai ainakaan ainoa syy

Libanonin pääministeri aikoo ehdottaa parlamenttivaalien aikaistamista –  yksi poliisi kuollut Beirutin mielenosoituksissa

Mauritius julisti hätätilan uhkaavan ympäristökatastrofin vuoksi – karille ajaneesta laivasta vuotaa tonneittain öljyä mereen, Ranska lähettää apua

Kiina haluaa "ennalta arvaamattoman" Trumpin häviävän vaalit, arvioi Yhdysvaltain tiedusteluviranomainen – Venäjä taas on ottanut tähtäimeensä demokraattien Bidenin

Matkustajakone suistui kiitotieltä ja katkesi kahtia Intiassa – ainakin 17 kuollut, kymmeniä loukkaantunut

Yhdysvallat asettaa pakotteita Hongkongin hallintojohtaja Carrie Lamille –  katsoo Lamin heikentäneen Hongkongin autonomiaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.