Ruotsalaisnaiselle siirrettiin kohtu kuolleelta – ensimmäinen kerta Ruotsissa

Ruotsissa noin 30-vuotias nainen on saanut elinsiirrossa kohdun kuolleelta luovuttajalta. Joulukuussa tehty siirto sujui onnistuneesti, ja nainen voi hyvin, kertoo siirrosta vastannut ryhmä. Synnytys on mahdollinen jo ensi vuonna.

Tämä on Ruotsissa ensimmäinen kerta, kun siirtokohtu on saatu kuolleelta. Maassa on suunnitteilla viisi samanlaista elinsiirtoa tulevan kahden vuoden aikana.

Maailman ensimmäinen synnytys kohdun siirron jälkeen tapahtui Ruotsissa vuonna 2014. Tällöin luovuttaja oli elossa oleva ihminen. Tämän jälkeen yhdeksän lasta on syntynyt kohdunsiirron avulla.

Tavoitteena vauva vuonna 2021

Maailmassa on tähän mennessä syntynyt kolme lasta kuolleelta lahjoittajalta saadusta kohdusta: yksi Brasiliassa ja kaksi Yhdysvalloissa.

Ruotsissa ensimmäinen synnytys on mahdollista aikaisintaan vuonna 2021. Tarkoituksena olisi saattaa siirtokohdun vastaanottaja raskaaksi syksyllä, kymmenen kuukautta elinsiirron jälkeen. Prosessissa käytetään koeputkihedelmöitettyä alkiota.

–  Onnistunut elinsiirto on tärkeä askel matkalla, ja olen vakuuttunut siitä, että kaikki sujuu hyvin. Kohtu näyttää yhtä hyvältä kuin eläviltä luovuttajilta saadut kohdut, sanoo synnytysopin ja gynekologian professori Mats Brännström. Hän työskentelee Sahlgrenska akademin -yliopistosairaalassa.

Mahdollisten lahjoittajien määrä laajenee

Aikaisemmissa kohdunsiirroissa luovuttaja on usein ollut vastaanottajan äiti tai muu läheinen. Uusi tekniikka laajentaa mahdollisten lahjoittajien määrää. Se helpottaa lisäksi niiden naisten tilannetta, joiden lähipiiristä ei löydy luovuttajaa.

Kuolleen elinluovuttajan hyödyntäminen tarkoittaa myös, ettei elävän naisen tarvitse käydä läpi kymmenen tuntia kestävää leikkausta.

Uudesta menetelmästä on erityisesti apua naisille, jotka syntyvät ilman kohtua.

–  Se on heidän ainoa mahdollisuutensa tulla biologisiksi äideiksi Ruotsissa, Brännström sanoo.

Toisaalta lääkäreillä on vain vuorokausi aikaa tutkia luovuttajaa ja analysoida kohtua. Elävän luovuttajan kohdalla tutkimukseen käytetään kuukausia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.