Ruotsin hallituspyrkimyksistä tehdään välitilinpäätöstä

Ruotsissa valtiopäivien puhemies Andreas Norlén tapaa tänään kahden suurimman puolueen johtajat maan hallitusnäkymien selvittämiseksi. Sosiaalidemokraattien Stefan Löfven ja maltillisen kokoomuksen Ulf Kristersson kertovat puhemiehelle vuorollaan käymistään keskusteluista ja tilannearvioistaan.

Norlén on ilmoittanut aiemmin, että pääministeriehdokkaasta äänestetään seuraavan kerran ensi keskiviikkona. Sekä Löfven että Kristersson on kertaalleen torjuttu aiemmissa äänestyksissä.

Pääministeristä voidaan äänestää kaikkiaan neljä kertaa ennen kuin edessä ovat uudet valtiopäivävaalit.

Ruotsissa on turhaan yritetty muodostaa hallitusta syyskuussa pidetyistä vaaleista lähtien.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.