Ruotsin poliisi avaa uudelleen raiskaustutkinnan Wikileaks-perustaja Julian Assangesta – Assange on kiistänyt syytökset

Ecuador luovuttaa Yhdysvalloille kaikki Wikileaks-perustaja Julian Assangen dokumentit ja tietokonelaitteiston Ecuadorin Lontoon suurlähetystöstä.

Ecuador on antanut poliisille luvan tehdä kotietsinnän huoneessa, jossa Assange asui seitsemän vuotta. Poliisi saa takavarikoida Assangen omaisuuden huoneesta.

Huoneessa on ainakin tietokoneita, kännyköitä ja muistitikkuja. Ne lähetetään edelleen Yhdysvaltojen viranomaisille.

"Tutkinnan jatkaminen antaa Assangelle mahdollisuuden puhdistaa maineensa"

Maanantaina uutisoitiin myös, että Ruotsin poliisi avaa uudelleen raiskaustutkinnan Assangesta. Hänen epäillään syyllistyneen raiskaukseen Ruotsissa vuonna 2010.

Ruotsin poliisi tutki tapausta pitkään. Vuonna 2017 tutkinta kuitenkin lopetettiin, koska syyttäjän mukaan edellytyksiä sen jatkamiselle ei enää ollut. Tuolloin Assange oli jo vuosien ajan vältellyt luovutusta Ruotsiin Ecuadorin suurlähetystössä Lontoossa.

Tilanne muuttui merkittävästi viime kuussa, kun Ecuador perui Assangen turvapaikan. Assange pidätettiin, ja kuun alussa brittituomioistuin tuomitsi hänet vajaan vuoden vankeuteen.

Syyttäjä Eva-Marie Perssonin mukaan uusi tilanne mahdollistaa tutkinnan jatkamisen. Persson korosti, että aiempi päätös tutkinnan lopettamisesta ei johtunut esimerkiksi todisteiden puutteesta.

–  Meillä on edelleen todennäköisiä syitä epäillä Julian Assangea raiskauksesta, Persson sanoi lehdistötilaisuudessa.

Assange on kiistänyt raiskaussyytökset. Syyttäjän ilmoituksen jälkeen Wikileaks julkisti lausunnon, jonka mukaan tutkinnan jatkaminen antaa Assangelle mahdollisuuden puhdistaa maineensa. Wikileaksin edustaja Kristinn Hrafnsson sanoi myös, että Ruotsiin oli kohdistunut "poliittista painetta" jatkaa tutkintaa.

Assange halutaan myös Yhdysvaltoihin

Syyttäjä aikoo vaatia Assangea vangittavaksi poissaolevana. Lisäksi hänestä aiotaan antaa uusi eurooppalainen pidätysmääräys, joka mahdollistaa Assangen luovuttamisen Britanniasta Ruotsiin, Persson kertoi.

Myös Yhdysvallat haluaa Assangen oikeuden eteen, koska Wikileaks julkaisi dokumentteja, jotka paljastivat arkaluonteisia tietoja muun muassa Irakin ja Afganistanin sodista. Assangea voi uhata Yhdysvalloissa vuosien vankeusrangaistus.

Perssonin mukaan Britannian viranomaiset päättävät, missä järjestyksessä luovutuspyynnöt käsitellään. Ruotsin ja Yhdysvaltojen viranomaiset eivät ole olleet asiasta yhteydessä, Persson sanoi.

Assangen asianajaja sanoi aiemmin, että Assange on valmis tekemään yhteistyötä Ruotsin viranomaisten kanssa. Sen sijaan Assange aikoo vastustaa kaikin keinoin mahdollista karkotusta Yhdysvaltoihin ja aikoo vaatia Ruotsilta vakuudet siitä, ettei häntä luovuteta sinne, asianajaja sanoi.

Rikosepäily uhkaa vanhentua

Assangea epäiltiin Ruotsissa myös muista seksuaalirikoksista, mutta niiden osalta syyteoikeus on jo vanhentunut. Nyt käsillä oleva raiskausepäily vanhentuu ensi vuoden elokuussa.

Persson myönsi, että aikataulu on tiukka.

–  On vaarana, että rikos ehtii vanhentua, mutta on myös mahdollista, että hänet saadaan luovutettua ajoissa, Persson sanoi.

Perssonin mukaan brittiviranomaiset ovat ilmoittaneet, että Assangen pitää istua tämänhetkisestä tuomiostaan vankeudessa vähintään 25 viikkoa. Perssonin mukaan Ruotsin viranomaiset voivat kuulustella häntä myös videolinkin välityksellä.