Saksa lupaa 100000 euron palkkion terroristiepäillyn kiinniotosta: "Voi olla väkivaltainen ja aseistautunut"

Saksa on luvannut 100 000 euron palkkion Berliinin terrori-iskusta epäillyn tunisialaismiehen kiinniottoon johtavasta vihjeestä.

Etsintäkuulutuksessa iskusta epäillyn Anis Amrin kerrotaan olevan 178 senttiä pitkä ja painavan 75 kiloa. Miehen varoitetaan olevan mahdollisesti väkivaltainen ja aseistautunut.

Tunisialaismiehen kerrotaan tulleen Saksaan heinäkuussa 2015. Hänen turvapaikkahakemuksensa hylättiin tämän vuoden kesäkuussa. Maastakarkotus jumiutui Tunisian raskaaseen byrokratiaan, sillä Tunisia kiisti pitkään miehen olevan maan kansalainen. Lopulta vaaditut asiakirjat saapuivat Saksaan keskiviikkona, kaksi päivää Berliinin rekkaiskun jälkeen, Jäger kertoi.

Maanantaisessa rekkaiskussa Berliinin joulumarkkinoille kuoli 12 ja loukkaantui 48 ihmistä. Sairaalahoidossa on yhä 24, joista 14:n vammat ovat vakavia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tätä miestä etsitään Berliinin iskusta epäiltynä: turvapaikkahakemus hylättiin kesäkuussa